Olemme syrjäinen ja pohjoinen maa, joka on selvinnyt nälänhädistä ja sodista yhdeksi maailman rikkaimmista maista. Tämä on tapahtunut luonnonvarojamme tehokkaasti hyödyntämällä. Millaiset jäljet olemme tämän seurauksena jälkeemme jättäneet? Miten voimme muuttaa toimintaamme, jotta vaikutuksemme ympäristöön pienenisi?
Jo toistasataa vuotta puu on ollut tärkein keinomme kasvattaa hyvinvointiamme. Turhaan ei ole puhuttu metsiemme vihreästä kullasta. Sotien jälkeen puuntuotanto työllisti suuren osan kansalaisista. Ojia tehtiin lähes kaksi kertaa edestakainen matka maasta kuuhun, ja avosoistakin saatiin tuottavaa metsää. Mittavalla urakalla tehtiin paljon yhteiskunnallista hyvää.
Maataloutemme painopiste oli jo 1800-luvun nälkävuosien jälkeen siirretty viljantuotannosta karjatalouteen. Tehokkaan toiminnan ja korkean omavaraisuuden seurauksena ruokavaliomme oli muuttunut lihapainotteisemmaksi.
Missä olemme nyt?
Kulutamme luonnonvaroja yli oman osuutemme, ja vaikutuksemme ulottuu maamme rajojen ulkopuolelle. Pohjoisen sijaintimme ja pitkien välimatkojen seurauksena käytämme paljon energiaa asumiseen ja liikkumiseen. Olemme riippuvaisia muista maista esimerkiksi polttoaineiden, materiaalin, koneiden ja jopa työvoiman muodossa.
Kansalaista kohti vuodessa tuottamamme hiilidioksidipäätöt ovat viisinkertaiset Intiaan verrattuna. Jos kaikki eläisivät kuten me, tarvittaisiin reilu kolme ja puoli maapalloa tuottamaan tarvitsemamme resurssit. Se että olemme kokoamme suurempi kansa ei siis ole ansio vaan rasite.
Mitä voimme toiminnassamme muuttaa?
Mistä voimme vähentää, jotta vaikutuksemme luontoon vähenisi kestävälle tasolle? Miten voimme edes haaveilla saavuttavamme hiilineutraaliuden vuoteen 2035 mennessä?
Maa- ja metsätalous turvemailla sekä metsien jääminen rakentamisen alle ovat merkittäviä maankäytön päästölähteitä. Samalla niissä on suuri mahdollisuus päästöjen vähentämiseen.
Siirtymä kohti ympäristöystävällisempiä käytäntöjä edellyttää ympäristölle haitallisten metsätalouden ja maatalouden tukien muuttamista, jotta muutos olisi maanomistajille mahdollista ja kannattavaa.
Muuttamalla ruokavaliota kasvispainotteisemmaksi on mahdollista vähentää päästöjä kymmenillä prosenteilla. Mutta miten ylläpidämme ruoantuotannon omavaraisuutta Suomessa, jos tuotantoon käytettävää turvemaa-alaa pienennetään? Tarvitsemme tutkimusta ja uutta teknologiaa siirtämään ruoantuotantojärjestelmää pois maatalousmaan ja kotieläintuotannon hyödyntämisestä, kohti biojalostamoita.
Tarvitsemme tutkimusta selvittämään ilmastonmuutoksen torjunnan ja monimuotoisuuden suojelun ristiinkytkentöjä sekä vaikutusten hyväksyttävyyttä.
Siirtymällä pois hiilipohjaisista lämmitys- ja energiamuodoista kohti maalämpöä, tuuli- ja aurinkovoimaa voimme vähentää puun hyödyntämistä lyhytikäiseen ja ilmastoa kuormittavaan käyttöön. Mutta kuka haluaa tuulivoimalan takapihan maisemaansa? Mikä on niiden vaikutus monimuotoisuuteen? Tarvitsemme tutkimusta selvittämään ilmastonmuutoksen torjunnan ja monimuotoisuuden suojelun ristiinkytkentöjä sekä vaikutusten hyväksyttävyyttä.
Kiertotalouden avulla, eli sivutuotteita ja jätteitä hyödyntämällä ja jalostamalla voimme pienentää vaikutustamme luontoon, mutta emme loputtomiin.
Jos päätämme luonnonvarojen käytön kestävyyden ja ilmastoneutraaliuden nimissä vähentää luonnonvarojen käyttöä Suomessa, vuotaako vaikutus lisääntyvänä käyttönä muualle? Tarvitsemme kokonaisvaltaista arviointia kulutuksemme elinkaarivaikutuksista ja siitä mihin saakka vaikutuksemme ulottuvat. Hiilijalanjäljen lisäksi tarvitsemme keinoja arvioida toimintamme monimuotoisuusjalanjälkeä ja sosiaalisia vaikutuksia, globaalilla tasolla.
Kuva: Markus Spiske / Unsplash
Tieteen, yhteiskunnan ja henkilökohtaisten päätösten summa
Tutkimus tuottaa tietoa ympäristökuormituksesta, kasvihuonekaasujen päästölähteistä ja päästöjen vähennyskeinoista, ja tutkimuksen pohjalta voimme kehittää ympäristöä säästäviä teknologioita. Tämän lisäksi tarvitsemme yhteiskunnallista keskustelua ja politiikkajohdonmukaisia ohjauskeinoja, jotta voimme siirtyä kohti kestäviä käytäntöjä ja ne olisivat toimijoille kannattavia ja järkeviä.
Lopulta kuitenkin tarvitsemme muutoksia omassa toiminnassamme. Löytyykö ympäristövaikutuksemme pienentämiseen ja hiilineutraliteetin saavuttamiseen mitään muuta keinoa kuin kulutuksen vähentäminen? Osaammeko ajatella, että luopuminen materiasta voisi tuoda meille jotain uutta ja hyvää? Onko tämä tabu vai mahdollisuus?
Anne Tolvanen
Kestävyyspaneelin jäsen
Ohjelmajohtaja ja professori, Luonnonvarakeskus