Tulevaisuuden täydellisiä ratkaisuja ei voida jäädä odottamaan vaan meidän on edettävä nykyisillä tiedoilla ja taidoilla kestävän tuotannon kehittämisessä, toteavat Mikä kestää? –podcastin kuudennessa jaksossa Kestävyyspaneelin jäsenet tutkimusprofessori Päivi Kinnunen ja tuotantotalouden professori Leena Aarikka-Stenroos.
Mikä kestää? -podcast-sarjan kuudes jakso käsittelee kestävää tuotantoa. Tuotanto ja yritykset ovat tärkeä osa kestävyysmurrosta. Tällä hetkellä tuotanto on siirtymässä lineaarisesta mallista kohti vähähiilistä kiertotaloutta. Yrityksille siirtymä on sekä uusia mahdollisuuksia luovaa että pakon sanelemaa. Vihreässä siirtymässä on valtavan iso liiketoimintapotentiaali suomalaisille yrityksille, toteaa Päivi Kinnunen.
Leena Aarikka-Stenroos muistuttaa, että kestävä tuotanto tulee teollisessa yhteiskunnassa ihmistä lähelle, koska harva meistä tuottaa itse käyttämämme vaatteet tai ruoat – eikä se olisi järkevääkään. Kestävä tuotanto, jossa toimitaan viisaasti resurssien suhteen, on elinehto yrityksille ja koko Suomelle. Vaikka kestävän tuotannon kohdallakin puhutaan paljon kasvusta, olennainen ensimmäinen askel kestävyyden vahvistamisessa on uusiutuminen, jolla korvataan kestämättömiä toimintatapoja kestävämmillä toimintamalleilla, prosesseilla ja tuotteilla, jotta yritysten on mahdollista toimia tulevaisuudessa.
Siinä missä aikaisemmin ympäristökysymyksistä keskusteltiin yritysten ympäristöosastojen kanssa, käsitellään niitä nyt johtoryhmätasolla. Siellä nähdään, että ympäristö- tai kestävyysasiat saattavat olla jopa elinehto yrityksille, toteaa Kinnunen.
Aarikka-Stenroos on samaa mieltä, että isoissa yrityksissä kestävyyskysymykset ovat strategisissa pöydissä. Kyse on sekä liiketoiminnan että teknologioiden strategisesta kehittämisestä. Yrityksiltä ja niiden toimitusketjuilta kestävyysparannukset vaativat usein isoja systeemimuutoksia ja teknologian kehittämisessä tulee katsoa kymmeniä vuosia eteenpäin sitä, miten yritykset tulevat jatkossa toimimaan. Harva yritys pystyy tekemään muutosta yksin: koska yritykset toimivat toimialansa arvoketjussa, muutos tarvitsee tukea ketjun muista toimijoista tai yhteistyötä. Kestävyys voi olla kilpailukeino myös pienissä yrityksissä, jotka ovat usein ketteriä kehittämään kiertotalouden mukaisesti.
Kinnunen muistuttaa, että kestävyyteen huomiota kiinnittävät yritykset ovat halutumpia kumppaneita niin toisille yrityksille kuin kuluttajillekin. Toisinaan muutokseen riittävät pienet parannukset, mutta joskus muutokset voivat olla hyvin disruptoivia, jolloin toimintamalli voi vaatia isojakin muutoksia. Muutokset, joita yritykset joutuvat tekemään kestävyysparannuksen vuoksi voivat olla todella erityyppisiä, huomauttaa Aarikka-Stenroos.
Aarikka-Stenroos nostaa esiin, että kestävyysmuutokset haastavat muuttamaan ennen muuta ajattelumalleja kaikilla aloilla. Esimerkiksi liikennettä tai autoteollisuutta muuttaa liikkumisen palvelullistuminen, jossa kulkupelin omistaminen ei ole enää merkittävää. Ylipäätään omistajuuden muutos vaikuttaa isosti monella alalla. Yksi osa kiertotaloutta on kulutuksen vähentäminen jakamalla, palveluita ostamalla tai vuokraamalla. Tällöin maksetaan käytöstä, eikä itse tuotteen omistamisesta.
Nykyään painotetaan kuluttamisen pakkoa kasvun takia. Aarikka-Stenroos pohtii, että 1980-90-luvuilla asiakastyytyväisyys ja laatuajattelu olivat keskeisiä, mutta nyt olemme ne hukanneet. Miksi me kuluttajina haluamme halpaa ja uutta mutta kestämätöntä, sen sijaan että ostaisimme hyvää ja kestävää? Olisi helpompaakin, jos ei tarvitsisi koko ajan olla hankkimassa uutta, koska on jo se tuttu, hyvä tuote, joka täyttää tarpeet.
Mitä näemme arvokkaana? Nähdäänkö tärkeänä kuluttaminen ja nopeat säästöt vai lasketaanko pitkällä aikavälillä arvoa sille, mistä meille oikeasti syntyy hyötyä?
Kinnunen toteaa, että asennemuutos on todella tärkeää. Saatetaan kuvitella, että kiertotaloustuote on huonompi tai korkeintaan yhtä hyvä kuin ensimmäistä kertaa käytössä oleva tuote. Tutkimuksissa on kuitenkin todistettu, että kiertotalousmateriaaleista voidaan tuottaa laadukkaita tuotteita. Aarikka-Stenroos nostaa esimerkiksi betonielementit, jotka vahvistuvat vanhetessaan: vanha, tarkastettu betonielementti voi hyvinkin olla parempi kuin neitseellinen. Meidän on opittavat tunnistamaan hyviä, arvoja luovia asioita kiertäneissä materiaaleissa.
Kestävyysmurroksen häviäjäaloille on huolehdittava mahdollisuuksia siirtyä uuteen. Kinnunen muistuttaa kehitystyön ja teknologisten innovaatioiden mahdollisuudesta. Suomessa pitäisi erityisesti painottaa osaamista ja sen kehittämistä. Aarikka-Stenroos toteaa, että yrityksen ydinosaamiseen keskittyminen ja sen hyödyntäminen jossain uudessa, kestävämmässä tarkoituksessa on mahdollista useilla aloilla. Silti on myös aloja ja kohtia, jotka ovat oikeasti vaikeita. Yksi tällainen on kaivosteollisuus. Kinnunen huomauttaa, että juuri kaivosteollisuutta myös tarvitaan siirtymässä, sillä uusia materiaaleja tarvitaan niin sähköautojen kuin tuuli- ja aurinkovoimaloiden rakentamiseen. Tällöin ainakin on huomioitava, että toimintamallit ja teknologiat ovat parasta olemassa olevaa.
Kestävyyden vaatimus tulee yrityksille useasta suunnasta: niin toisilta yrityksiltä kuin yhteiskunnasta. Sääntely, joka muuttaa markkinan pelisääntöjä voi muuttaa koko yritysten toimintaympäristön ja sen, miten yritysten on kannattavaa toimia. Yhteiskunnan pelisääntöjen muutos muuttaa myös kysyntää ja ihmisten tietoisuutta asioista. Kinnunen muistuttaa, että lainsäädännön kautta säädellään myös taloudellista kannattavuutta. Uuden lainsäädännön ja sen luoman pakon myötä yritykset kehittävät uusia liiketoimintamalleja. Lainsäädäntö asettaa minimitason, mutta monet yritykset ylittävät reilusti sen, mikä tulee lainsäädännöstä ja haluavat itse toimia aidosti kestävästi.
Kestävyysmurros tuotannossa ja taloudessa liittyy myös hyvinvointivaltion toimivuuteen. Aarikka-Stenroos tuo esiin tuotannon huoltovarmuuden, joka on korostunut viime vuosien kriisien nostettua pintaan erilaisia haasteita. Fiksu yhteiskunta huolehtii huoltovarmuudestaan ja kiertotalouden toimintamalli on siinä hyvinkin järkevä, hän painottaa.
Kaiken kaikkiaan kestävä kehitys on jatkuvaa parantamista, se ei tule koskaan valmiiksi, Aarikka-Stenroos muistuttaa, aina voi tehdä paremmin. Kinnunen komppaa toteamalla, että emme voi jäädä odottamaan sitä täydellistä ratkaisua, vaan täytyy edetä jo nyt niillä tiedoilla ja taidoilla mitä meillä on.