Metsäsuhde on Suomessa vahva ja hyödynnettävissä
Suomalaisten luontosuhteessa ja metsäsuhteessa on paljon vahvaa luonnon ja metsien ymmärrystä. Olen juuri viettänyt kuukauden Kainuussa, Kuhmossa kesämökillämme, joten kainuulainen maailma on mielessäni pinnalla. Kainuu on seutua, jossa ymmärrys metsistä on elävä ja voimakas. Sitä hyödynnetään siellä kestävästi elinkeinotoiminnassakin.
Yhtenä esimerkkinä on puurakentaminen, jota Kuhmossa on kehitetty esimerkillisesti. Sopivasti hyödynnettynä puurakentamisella on ilmastonmuutosta hillitseviä vaikutuksia. Rakennuksessa puuhun sitoutunut hiili ei vapaudu ilmakehään hiilidioksidiksi ja kaadettujen tilalle kasvavat puut sitovat hiiltä ilmakehästä. Kuhmossa uusi, paikallista tuotantoa oleva Tuupalan koulu voitti muun muassa vuonna 2018 valtakunnallisen Puupalkinnon, joka jaetaan vuosittain korkealaatuiselle puuarkkitehtuurille.
Toisena esimerkkinä ovat matkailutuotteet, joissa vierailijat pääsevät Kuhmossa ja naapurikunnassa Suomussalmella paikallisten oppaiden avulla metsään katselukojuihin, joissa voivat tarkkailla metsän suurpetoja, muun muassa karhuja. Paikallinen metsäsuhde tietoineen ja taitoineen on tämän palvelun kautta matkailijoiden ulottuvilla.
Kummassakin näistä on käytetty luovasti ja kestävästi ymmärrystä metsistä. Kummassakin on paikallista osaamista, joka tukee elinmahdollisuuksia Kainuussa. Sekä ekologisen, että kulttuurisen, sosiaalisen ja taloudellisen kestävyyden piirteitä on kummastakin havaittavissa. Näistä voi ammentaa ymmärrystä ja toimintaa, joka on metsäsuhteena ja kulttuuriperintönä hyödynnettävissä muissakin yhteyksissä.
Metsäsuhde avaa ymmärrystä
Metsäsuhde luontosuhteen osana on ymmärrystä metsästä sekä tietoja ja taitoja toimia metsässä ja hyödyntää sitä. Nämä välittyvät ihmisiltä toisille kulttuurisesti. Metsäsuhde on siis kulttuuria.
Maailman ylikulutuspäivä tuli tänä vuonna vastaan entistä aiemmin, 29. heinäkuuta 2019. Ilman muutoksia luonnon ja esimerkiksi metsien ymmärtämisessä ja toiminnassamme luonnossa ja sen hyödyntämisessä emme kykene asettumaan maapallon kantokyvyn rajoihin. Siten kestävä kehitys perustuu kulttuurisiin muutoksiin.
Luonto- ja metsäsuhteemme on helposti itsestään selvä ja huomaamaton. Kun nimeämme metsäsuhteen ja kuvailemme sitä, havaitsemme helpommin sen olemassaolon. Voimme myös määrittää metsäsuhteen kulttuuriperinnöksi. Silloin voimme etsiä ja muokata siitä muotoja, jotka auttavat saavuttamaan kestävämpää maailmaa niin ekologisesti kuin sosiaalisesti, kulttuurisesti ja taloudellisestikin.
Kulttuuriperintö on sekä arkinen että yhteiskunnallinen työväline, jonka avulla kulttuuria on mahdollista ohjata yhteisvoimin tavoiteltavaan suuntaan. Metsäsuhde on Suomessa nimetty Unescon sopimuksen mukaiseksi aineettomaksi kulttuuriperinnöksi. Kestävä kehitys on yksi tavoite, jota Unescon aineettoman kulttuuriperinnön suojelun sopimuksella tavoitellaan kansainvälisellä tasolla. Metsäsuhteella on siis mahdollista muuttaa maailmaa kestävämmäksi. Miten se tapahtuu?
Metsäsuhde virtaa metsissä ja meissä
Metsäsuhde on moniulotteinen, koska jokaisella ihmisellä on omanlaisensa metsäsuhde. Vaikka opimme metsästä muilta ihmisiltä ja itse metsältä, teemme sen kukin tavallamme. Samalla jaamme oman metsänäkökulmamme monien muiden kanssa. Oma ja yhteinen metsäsuhteemme muuttuu koko ajan luontaisesti, kuten kulttuurissa aina tapahtuu.
Ruotsalainen sosiaaliantropologi Ulf Hannerz onkin teoksessaan Cultural Complexity (1992) verrannut kulttuuria jokeen, josta kauempaa hahmottaa pysyvän uoman, mutta jossa lähemmin tarkasteltuna virtaava vesi uusiutuu koko ajan niin, ettei samaan virtaan voi kahdesti astua. Kulttuuri virtaa ihmisten välillä alati muuntuvina perinteinä kun välitämme toisillemme tapoja ymmärtää maailmaa ja toimia siellä, esimerkiksi suhdettamme metsään. Myös luonto tulee kokemustemme kautta osaksi perinteiden virtaa, tai pikemmin kulttuurin virta on luonnon muuttuvan kokonaisuuden osa. Kulttuuri virtaa yleensä huomaamattamme, mutta välillä kuitenkin tieten tahtoen, kun haluamme oppia jotakin uutta, painottaa jotakin asiaa tai luoda jotakin kokonaan uutta.
Metsien kulttuuriperintö
Maailmankuvat, toiminta ja toiminnan välineemme ovat aineellisia ja aineettomia perinteitä. Valikoimme perinteiden muuntuvasta virrasta meille merkityksellisiä ilmiöitä ja käytämme niitä kulttuuriperintönä yhteisen hyvän luomiseen. Aineellista kulttuuriperintöä on tallennettu museoihin. Metsään liittyvää perintöä on koottu Suomen Metsämuseo Lustoon. Rakennettuja ympäristöjä, kulttuurimaisemia ja luonnonympäristöjä on suojeltu aineellisena kulttuuri- ja luonnonperintönä, osin kestävän kehityksen nimissä. Tällaisia ovat esimerkiksi suojelemalla ylläpidetyt entiset metsäiset laidunmaat ja lehdesniityt.
Meidän ajassamme aineellisen perinnön tallentamisen rinnalle on noussut aineettoman kulttuuriperinnön yhteisluominen. Aineettoman kulttuuriperinnön merkitys on voimistumassa maailmalla muun muassa jo mainitun, vuonna 2003 solmitun Unescon aineettoman kulttuuriperinnön suojelun sopimuksen myötä. Sen vahvistuva asema tulee merkittävästi muuttamaan kulttuuriperintöprosessien roolia ja vaikutusta yhteiskunnassa. Suomi on ratifioinut tämän sopimuksen vuonna 2013.
Aineeton kulttuuriperintö on yksilöllistä ja yhteistä tekemistä, taitamista, ajattelemista, ymmärtämistä ja maailmankuvaa. Aineetonta kulttuuriperintöä ei voi irrottaa ihmisistä, sitä ei voi pitää muuttumattomana eikä esimerkiksi tallentaa museoihin eikä arkistoihin elävässä muodossa. Kun työskennellään aineettomalla kulttuuriperinnöllä, kulttuurisesti kestävää ja ihmisoikeuksia noudattavaa kulttuuriperintötyötä ei voi tehdä, jolleivät osalliset ihmiset ole mukana määrittämässä kulttuuriperintöä ja sen käyttöä. Vain kulttuurisen osallisuuden kautta voidaan luoda pitkäkestoisia, ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestäviä muutoksia maailmankuviin ja ihmistoimintaan. Tämä tarjoaa uudenlaisia mahdollisuuksia kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseen kulttuurisin keinoin.
Aineettomassa kulttuuriperinnössä on muutosvoimaa
Kulttuurin muutos, ja myös muutoksen vastustaminen, syntyvät vaivihkaa arjen perinteiden virrassa. Kokonaisuudessaan arjen kulttuurin muutosta on mahdotonta pysäyttää. Arjen kulttuurilla on siis jo itsessään huomaamatonta muutosvoimaa. Jotta muutokselle saataisiin tavoiteltava suunta, aineeton ja siihen liittyvä aineellinen kulttuuriperintö voisivat entistä vahvemmin toimia tietoisina muutosvoimina ja tukea arvokeskusteluun perustuvaa muutosta yhteiskunnassa. Kulttuuriperintö tarjoaa lakien ja sopimuksien avulla sääntelyn rinnalle niitä kevyemmän, mutta kulttuurisesti vahvemman muutoksen välineen.
Kulttuurinen transformaatio kestävyyteen on huolenpitoa siitä, että kulttuurin muutosvoima elää ihmisten keskuudessa kulttuuriperintönä ja perinteinä. Kestävä transformaatio ja transformaatio kestävyyteen ovat huolenpitoa tulevaisuudesta ja siitä, että jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa kulttuurin muutoksen suuntaan vahingoittamatta muita. Ne ovat myös huolenpitoa luonnon ja metsän osallisuudesta transformaatiossa ihmisen ja luonnon välisessä vuorovaikutuksessa. Käytännössä tämä tarkoittaa sellaista ymmärrystä luonnosta ja metsistä, joka ohjaa ihmisten toimintaa maapallon kantokyvyn rajoihin. Metsäsuhteesta voi kuvailla ja kiteyttää sellaisia arkisen toiminnan muotoja, joissa tämä tavoite toteutuu. Kulttuuriperintönä tällainen oleellisia merkityksiä kantava metsäsuhde voi auttaa lukuisia ihmisiä muuttamaan toimintaansa entistä kestävämmäksi.
Kulttuurisesti kestävä transformaatio kohti kestävämpää kehitystä on myös huolenpitoa ihmisten ja yhteisöjen yksityisyydestä, kun kulttuuriperintöä tuotteistetaan, ja huolenpitoa ihmisten mahdollisuudesta ansaita silloin, kun heidän kulttuuriperintöään hyödynnetään taloudellisesti. Nämä nousevat esille, kun metsiä ja metsäsuhdetta muokataan esimerkiksi matkailukohteiksi.
Minkälaisia voivat olla kulttuuriperintöprosessit, joihin ihmiset, yhteisöt ja luonto tasaveroisina osallistuvat? Unescon aineettoman kulttuuriperinnön sopimus tukee jossain määrin kestävän kehityksen painotuksillaan tällaisia prosesseja. Tukea löytyy myös esim. taiteesta, osallistuvista prosesseista ja osallistavista tulevaisuusmenetelmistä kulttuuriperintöprosessien osana. Empatia ja erilaisten näkökulmien ymmärtäminen ovat tällaisten tulevaisuus- ja kulttuuriperintöprosessien tärkeitä piirteitä.
Tekstin lähtökohtana on kirjoittajan Kolilla Kohtaaminen huipulla | Tiede – Taide – Metsä -tapahtumassa 27.6.2019 pitämä esitelmä, johon kesäloma Kuhmossa on tuonut omat lisänsä. Kiitokset Suomen Metsämuseo Lustolle ja sieltä metsäsuhdeasiantuntija Reetta Karhunkorvalle, kehittämisjohtaja Leena Paaskoskelle ja johtaja Pekka Äänismaalle työstään metsäsuhteen ymmärtämiseksi ja hyvästä yhteistyöstä kanssani, jonka kautta ymmärrän metsäsuhdetta aina vain paremmin. Saamastani vaikutteista huolimatta vastaan tämän blogin ajatuksista täysin itse.