Blogi on julkaistu alun perin MustReadin sivuilla.
Kestävä metsätalous edellyttää talouden mittareiden laajentamista, kansalaisten ja metsänomistajien tahdon kuulemista sekä kestävyyden luontoperustan tunnustamista
Vallitseva metsänhoidon tapa on taloudellisesti lyhytnäköinen, ekologisesti kestämätön ja kansan enemmistön tahdon vastainen. Näin ei kuitenkaan tarvitse olla, vaan taloudelliset ja ekologiset tavoitteet sekä kansalaisten toiveet on mahdollista sovittaa yhteen.
Suomalainen keskustelu metsätaloudesta tarkastelee asiaa liian yksipuolisesta näkökulmasta. Perinteinen tapa ymmärtää taloudellinen kestävyys tarkoittaa, että metsätalouden elinvoimaisuus, tuottavuus ja kannattavuus säilyvät pitkällä aikavälillä. Keskeiset mittarit taloudelliselle kestävyydelle ovat olleet poistuman (hakkuut ja luonnonpoistuma) ja kasvun suhde, sekä hakkuiden suhde suurimpaan puuntuotannollisesti kestävään hakkuumäärään.
Taloudellisilla mittareilla tarkasteltuna suomalainen metsätalous on pääsääntöisesti ollut kestävää, vaikka viime vuosina erityisesti Kaakkois-Suomessa hakkuiden määrä on ylittänyt puuntuotannollisen kestävyyden tason.
Taloudellisen kestävyyden mittaaminen puubiomassan riittävyydellä on kuitenkin kapea tulokulma jopa talouden itsensä näkökulmasta.
Metsätaloutemme tuottama lisäarvo on laskenut, kun esimerkiksi jalostusarvoltaan korkeampien paperilaatujen kysyntä on vähentynyt. Hyvinvointinäkökulmasta metsäsektorin ensisijainen intressi olisikin löytää uusia korkean jalostusarvon tuotteita pikemminkin kuin pyrkiä maksimoimaan tuotettu tai kulutettu puubiomassa.
Biomassakeskeinen lähestymistapa sivuuttaa kaikki muut metsien käyttötavat ja käyttäjät sekä heidän taloudelliset intressinsä. Emme tarkkaan tiedä, kuinka paljon esimerkiksi virkistyskäytön, terveyden tai matkailun taloudellisia arvoja menetetään, kun talouden katse kohdistetaan ainoastaan puubiomassaan. Talouden mittarit kaipaavat lisätyökaluja.
Tavoitteena aito kokonaiskestävyys
Kansallinen metsästrategia asettaa metsätalouden kestävyyden keskeiseksi tavoitteekseen. Strategian mukaan huolehtimalla kestävyyden eri osa-alueista voidaan turvata nykyisten ja tulevien sukupolvien mahdollisuudet hyödyntää metsiä hyvinvoinnin lähteenä. Kestävyyden eri ulottuvuuksien – esimerkiksi taloudellisen ja ekologisen kestävyyden – yhteensovittaminen on siis metsäpolitiikan ensisijainen haaste.
Viimeaikainen keskustelu metsäkysymyksistä onkin osoittanut kokonaiskestävyyden olevan yhteisesti tunnustettu tavoite. Yhteinen ymmärrys ei kuitenkaan johda haluttuun tulokseen, jos kokonaiskestävyyden nimissä tehdään tulkintoja, joilla ei ole tieteellistä perustaa.
YK:n kestävän kehityksen tavoiteohjelma Agenda 2030 ja sen toimeenpanoa tukemaan tilattu riippumaton asiantuntijaryhmän arviointi (GSDR19) tuovat selkeästi esille, että luonnonjärjestelmien turvaaminen ja luonnonvarojen käytön kestävyys ovat sosiaalisen ja taloudellisen kestävyyden perusta.
Maapallo ja sen luonto asettavat ekologiset reunaehdot joiden puitteissa talous ja yhteiskunnat on järjestettävä. Ekologinen kestävyys siis muodostaa perustan, jonka päälle taloudellinen ja sosiaalinen kestävyys rakentuvat. Kestävyyden luontoperusta ei ole vaihdettavissa tai neuvoteltavissa.
Kestävän talouden luontoperustaisuus tarkoittaa, että luonnon monimuotoisuus on keskeinen pääoman laji, jonka säilymisestä on huolehdittava. Kansantalouden keskeisen mittari, bruttokansantuote, ei huomioi luontopääoman kulumista, vaikka talous on vahvasti riippuvainen luontopääomasta.
Taloudellinen ja sosiaalinen kestävyys koskevat ihmisten välisiä suhteita ja toimintaa, ja talous on väline – ei itsetarkoitus – hyvinvoinnin kasvattamiseksi. Sosiaalisen ja taloudellisen kestävyyden painotukset ovat politiikassa jatkuvan neuvottelun kohteena, ja kestävä kehitys näissä tarkoittaa mahdollisimman suuren hyvinvoinnin reilua ja tasapuolista jakaantumista ihmisten – nykyisten ja tulevien – kesken.
Metsien laaja talouskäyttö ei poissulje ekologisesti kestävää metsätaloutta
Tilastot metsien ekologisesta tilasta kertovat, että metsissämme on yhä enemmän puuta, mutta yhä vähemmän luontoa.
Suomen metsien puuston kasvu on nopeutunut, keskitilavuus kasvanut, metsät ovat tihentyneet ja järeiden puiden määrä on kasvanut.
Samaan aikaan kolme neljästä metsien luontotyypeistä on uhanalaisia, kaikista Suomen uhanalaisista lajeista ensisijaisesti metsissä elää liki kolmannes ja kehityssuunta on ollut heikkenevä.
Keskeiset lajiston uhanalaisuutta aiheuttavat tekijät ovat vanhojen metsien ja puiden väheneminen, lahopuun väheneminen sekä puulajisuhteiden muutokset. Koska ekosysteemi toimii monimuotoisuuden varassa, on selvää, että metsätalouden luontoperustainen kestävyys on vakavasti uhattuna.
Kookas metsäteollisuus tai metsien laaja talouskäyttö ei sulje pois ekologisesti kestävää metsätaloutta. Tämä edellyttää kuitenkin kolmea asiaa.
Ensinnäkin talousmetsien metsänkäsittelymenetelmiä on monipuolistettava. Paras tapa säilyttää mahdollisimman korkea luonnon monimuotoisuus on lisätä merkittävästi sitä metsien osuutta, jota hoidetaan niin kutsutun jatkuvan kasvatuksen tapaan ilman avohakkuita.
Jatkuvan kasvatuksen tulisi olla eniten käytetty metsien käsittelyn tapa mutta kokonaan avohakkuista luopuminen ei ole paras vaihtoehto. Yhdistelmä jatkuvaa ja jaksollista avohakkuisiin perustuvaa kasvatusta sekä metsien luonnonhoidon toimia turvaisivat parhaiten talousmetsien luontoarvot ja metsien monitoiminnallisuuden.
Toiseksi tarvitaan hyvää metsäsuunnittelua. Metsien käytön suunnittelu siten, että tarkastellaan laajoja metsäkokonaisuuksia yli metsänomistajarajojen, mahdollistaa paremmin sekä suuren puuntuotannon että metsien muiden käyttötapojen ja monimuotoisuuden turvaamisen.
Kolmanneksi suojeltujen metsien määrää ja laatua on lisättävä merkittävästi erityisesti Etelä-Suomessa, missä suojeluaste on kaukana tarvittavasta määrästä. Mitkään talousmetsissä tehtävät luonnonhoitotoimenpiteet tai edes jatkuvan kasvatuksen merkittävä lisääminen eivät yksin riitä ekologisen kestävyyden turvaamiseen.
Riittävä lisäsuojelun määrä toki riippuu talousmetsien luontolaadusta, ja tehokkailla ja laajasti toteutetuilla luonnonhoitotoimilla voidaan pienentää pysyvien suojelualueiden tarvetta. Suomessa vallitseva hyvin intensiivinen puuntuotannon tapa merkitsee, että jopa kolmannes metsämaasta tulisi rajata talouskäytön ulkopuolelle, jos halutaan saavuttaa metsätalouden luontoperustainen kestävyys.
Avohakkuiden rajoittamiselle on vahva kannatus
Metsien käytön sosiaalinen kestävyys linkittyy vahvasti taloudelliseen kestävyyteen. Sosiaaliseen kestävyyteen kuuluu metsistä saatavan hyödyn turvaaminen kansalaisille ja eri toimijoille myös jatkossa. Hyötyjen moninaisuuden huomioiminen ja sitä kautta laaja hyväksyntä ovat sosiaalisen kestävyyden ytimessä.
Avohakkuisiin perustuva jaksollinen metsäkasvatus on vallitseva metsän kasvatustapa. Jatkuvan kasvatuksen tapaa käytetään vain 5 prosentissa talousmetsiä. Tämä on ristiriidassa kansalaisten asenteiden kanssa. Heistä suuri enemmistö ei tunnu hyväksyvän avohakkuita. Jopa neljä viidestä suomalaisesta rajoittaisi avohakkuita lailla, kertoo Kantar TNS Oy 2019 tekemä kyselytutkimus.
Myös suuri osa metsänomistajista haluaa enemmän metsien jatkuvaa kasvatusta. Heidän toiveidensa perusteella jopa puolet metsäpinta-alasta tulisi olla jatkuvassa kasvatuksessa. Tämä viittaa siihen, että metsänomistajien saama neuvonta ja metsätalouden kannusteet kallistavat tasapainon jaksollisen kasvatuksen hyväksi myös yleisen asenneilmapiirin vastaisesti.
Metsätalouden hyötyjen mittaaminen eri käyttäjien ja käyttötapojen näkökulmasta todennäköisesti lisäisi metsätalouden hyväksyttävyyttä varsinkin silloin, jos kansalaisten ja metsäomistajien mielipiteet otettaisiin enemmän huomioon.
Kestävä metsäpolitiikka ja kansallinen etu
Viimeaikaisessa keskustelussa on tuotu esiin huoli kansantalouden velkaantumisesta, joka heikentää edellytyksiä yllä pitää hyvinvointiyhteiskuntaa tulevaisuudessa. Kansantalouksien velkaantuminen rahassa on nollasummapeliä, jossa toisen velka on toisen saatava, ja tämän velan ehdoista käydään jatkuvaa neuvottelua.
Koska hyvinvointi pohjimmiltaan perustuu luontoon, elonkirjon köyhtyminen tarkoittaa meidän kaikkien yhteistä velkaantumista. Luontovelan takaisinmaksaminen tulee kalliiksi meille jokaiselle, riippumatta nykyisestä varallisuudesta tai asuinpaikasta.
Kokonaiskestävyyteen tähtäävä metsäpolitiikka tunnistaa ja tunnustaa sen, että kestävä hyvinvointi perustuu luonnon hyvinvoinnille. Kestävää on vain sellainen metsien käyttö, joka pysäyttää luontokadon ja turvaa elonkirjon säilymisen tulevaisuuteen.
Ekologiset reunaehdot huomioiva talouden edistäminen voi tuottaa merkittävää lisäarvoa ja hyvinvointia Suomeen.
Monitavoitteisuuden saavuttaminen edellyttää yhteensovittamista arvojen ja arvostusten välillä ja voi perustua vain osapuolten avoimeen keskusteluun ja aitoon kuuntelemiseen. Mitä jos aloittaisimme kuuntelemalla kansalaisten suurta enemmistöä ja luopuisimme avohakkuista yhteisissä, valtion omistamissa metsissä?
Suomi on kestävän metsätalouden testipenkki. Meillä on globaalista perspektiivistä katsottuna verrattain yksinkertainen metsäekosysteemi. Pitkän ja korkeatasoisen metsäntutkimuksen historian ansiosta tunnemme hyvin metsänpuiden kasvun biologisen perustan ja metsälajiston ekologian.
Meillä on runsaasti sosiaalista pääomaa metsäalalla, toimivat neuvontaorganisaatiot ja luottamukseen perustuva yhteiskunta. Metsätalouden infrastruktuuri on kehittynyttä. Suomella on siis parhaat mahdolliset edellytykset onnistua tekemään metsätaloudesta aidosti kokonaiskestävä hyvinvoinnin lähde, missä talouden luontoperustaisuus on otettu raamittavaksi tekijäksi, talous on otettu hyvinvoinnin turvaamisen ja kasvattamisen välineeksi ja sosiaalinen kestävyys on turvattu tunnistaen metsän monet arvot.
Suomen kannattaisi kansainvälisilläkin foorumeilla näyttää johtajuutta ja lähteä rakentavasti ajamaan luontoperustaista kestävää metsästrategiaa EU:ssa ja globaalisti. Se on myös kansallinen etu nyt ja tulevaisuudessa.
Mikko Mönkkönen
Kestävyyspaneelin jäsen
Professori, Jyväskylän yliopisto