Kohtuutalouden sijasta elämme riittämättömyystalouden aikaa toteavat Kestävyyspaneelin jäsenet, professori ja paneelin puheenjohtaja Lassi Linnanen ja professori Arto O. Salonen Kestävyyspaneelin Mikä kestää? -podcast-sarjan viidennessä jaksossa, jonka aiheena on kohtuus.
Kohtuullisuus tarkoittaa podcast-jakson panelistien mukaan sitä, että resursseja on riittävästi kaikille, ei liikaa kenellekään. Kohtuullisuudelle alarajan asettaa ihmisten hyvinvointi ja ylärajan planeetan resurssit. Kohtuutalous puolestaan tarkoittaa tapaa järjestää talous siten, että asetutaan tuohon ala- ja ylärajan välitilaan, jolloin tarjotaan riittävästi hyvinvointia kaikille samalla estäen planeetan resurssien ylittäminen. Kohtuutalouden tarkastelukehyksenä on oltava planeetta, koska sen rajat ovat väistämättömästi vastassa ja yhä selkeämmin määriteltävissä.
Hyvän elämän reseptiä etsimässä
Tähän mennessä hyvinvointia rakennettaessa ei ole juurikaan esitetty kysymystä, mikä tekee elämästä hyvän. Hyvän elämän rakentumista on ajateltu hyvin materiakeskeisesti: että mieluummin vähän enemmän rompetta kuin nyt on, olisi hyvän elämän määritelmä. BKT:n kasvu ja hyvinvointi eivät kuitenkaan kulje enää käsi kädessä eikä ihmisten onnellisuus lisäänny BKT:n kasvun myötä.
Arto O. Salonen pohtii, että käsitys hyvästä elämästä tulisi ajatella uudelleen. Keskustelemme yllättävän vähän siitä, että jos haluttaisiin lisää tyytyväisyyttä, niin kannattaisi keskittyä siihen, mitä meillä jo on eikä siihen, mitä meiltä vielä puuttuu. Nyt koko yhteiskunnallinen keskustelu pyörii sen ympärillä, mitä meiltä puuttuu ja miten paljon tarvitaan lisää. Koko nykysysteemi saa tarvitsemansa tuen siitä, että yksilö hamuaa uutta ja enemmän.
Olisi oikein hyvä, jos saataisiin taattua ihmiselämän arvokkuus, että kaikilla olisi ihmisyyteen tarvittavia resursseja riittävästi, ettei kukaan kuolisi köyhyyden takia.
Kilpailun kautta lisää kulutusta –tulevaisuuskuva on harhainen ja siitä tulisi irtautua, toteaa Lassi Linnanen. Sen sijaan tulisi tavoitella toisenlaista tulevaisuuskuvaa, joka muokkaisi yhteiskuntien toimintamalleja kestävämpään suuntaan. Salonen huomauttaa, että on haastettava ajatus siitä, että tulevaisuus olisi suoraviivainen menneisyyden jatkumo. Nyt puhutaankin kestävyysmurroksesta eli käänteestä, joka on tehtävä, jotta tulevaisuus olisi hyvä. Se miten asiat ovat nyt, ei vielä kerro sitä, miten ne voisivat olla ja tästä toiveikkaasta näkymästä meidän kannattaisi ottaa kiinni. Miten voisimme sanoittaa upeita, vetäviä, haluttavia tulevaisuuskuvia, jotka palauttaisivat meille tulevaisuuden toivon ja asettuisivat tämän rajallisen planeetan kehykseen? hän kysyy.
Tällä hetkellä meitä johdetaan riippuvuuspelolla: jos talous ei kasva, ei meillä ole eläkkeitä, työpaikat menevät, vientitulot romahtavat, muualta tulevat valtaavat tämän maan. Meitä pakotetaan kasvuriippuvuuden perään pelolla, jossa et saa irtautua tästä jengistä tai tapahtuu pahoja asioita, Linnanen kuvailee. Positiivinen tulevaisuuskuva loisi toivoa ja toivolla johtaminen olisi toimivampi tapa kohti kestävyyttä. Tulevaisuuden tila, joka tarjoaa riittävästi hyvää elämää kaikille, mutta ei liikaa kenellekään, on täysin mahdollinen.
Nyky-yhteiskuntamme on kasvuriippuvainen ja kasvuun addiktoitunut siten, että kasvua on pakko tavoitella, halusipa tai ei.
Hyvien tulevaisuuksien kuvitteleminen edellyttää mielikuvitusta. Dystopiat hyväksytään kutenkin utopioita helpommin. Jos alat puhua utopioista, olet idealisti, jolla ei ole puheoikeutta, mutta jos kerrot kuinka pielessä asiat ovat ja kuinka yhteiskunta vajoaa kohti synkkyyttä, niin sitten olet intellektuelli. On hyvä tunnistaa tämä jakolinja. Jos olisit Suomessa 150 vuotta sitten alkanut puhua eliniänodotteen tuplaamisesta, sinulle olisi naurettu, mutta tässä sitä ollaan, se tuplattiin, Salonen muistuttaa.
Tulevaisuusajattelun kehittäminen on tärkeää planeetan kannalta kohtuullisten päätösten tekemiseksi: miltä se mitä nyt teemme näyttää jonkun toisen näkökulmasta 20 vuoden päästä? Jokaista päätöstä pitäisi olla puntaroimassa tulevan sukupolven edustaja. Tämä voitaisiin tehdä jo nyt eri päätöksentekopaikoissa aina yritysten hallituksista eduskuntaan saakka, Salonen ja Linnanen huomauttavat.
Rajoilla riittämättömyystaloudesta kohtuutalouteen
Kohtuutalouden vastakohta on riittämättömyystalous, jota nyt elämme. Koko ajan tulisi saada lisää eli ollaan riittämättömässä tilassa. Yksilönä koen silloin pienuutta, mitättömyyttä ja turhautuneisuutta, että en ole riittävä, niin kelpaava ympärillä oleville kuin haluaisin olla. Jos nämä ihmisyyden ydinkysymykset otetaan keskiöön, aletaan nähdä hyvän elämän rakentuvan siitä, että koen tässä hetkessä elämäni olevan arvokasta ja merkityksellistä. Silloin tehdään hyvinvointimurrosta, joka perustuu aineettomille asioille, joiden kasvulle ei ole rajaa, Salonen kuvailee.
Aineellisten asioiden osalta mietitään helposti kohtuullisuuden alarajaa, mutta liian vähän käsitellään kohtuullisuuden ylärajaa eli ahneutta ja sitä, miten siihen pitäisi tarttua. Miten säätää kaikkein varakkaimmat takaisin planeetan rajoihin? Linnanen pohtii.
Kohtuushyvinvointivaltiossa toimeliaisuudelle tarvitaan rajat. Yksilöiden käytössä olisi rajallinen – ei rajaton – määrä materiaa ja energiaa, jonka voisi käyttää haluamallaan tavalla. Voimansa kohtuushyvinvointivaltio hakisi aineettomasta kapasiteetista, joka on rajatonta: arvo osattaisiin antaa sille, että koen elämäni mielekkääksi tässä ja nyt, ja elämän merkityksellisyys ja arvokkuus lisääntyvät. Erityisesti osattaisiin arvottaa ihmisten välistä luottamusta. Tiedämme, että jos ihmiset luottavat toisiinsa, kaikki on yllättävän hyvin ja sellaisessa yhteisössä, jossa luottamusta ei ole, on vain kyynisyyttä ja siinä kaikilla on todella hankala olla, Salonen kuvaa.
Taloudellista toimintaa meillä on jo riittävästi. Planeetan rajoihin päästäksemme meidän olisi suunnattava aktiivisuus toisin. Joitain asioita tarvitaan vähemmän. Meillä on auringonnousun aloja, jotka jo rakentavat uusia ratkaisuja ja perustuvat todellisille tarpeille. Sitten on auringonlaskun aloja, jotka eivät tuo ratkaisuja, vaan edustavat vanhaa maailmaa. Disruptio on jo meneillään esimerkiksi energiantuotannossa ja uusissa innovaatioissa, mutta miten sitä voitaisiin vauhdittaa?
Kohtuullisuuskeskustelu menee helposti yksilön valintoihin, mutta yhtä hyvin voidaan puhua tuotannon kohtuullistamisesta, Linnanen muistuttaa. Miksi kuluttajalle valinnan mahdollisuuksia on loputtomasti ja jatkuvasti synnytetään vielä markkinoinnin keinoin uusia haluja? Lopulta tuotanto on kuitenkin se, joka ottaa resurssit luonnosta ja muokkaa loppukäyttöön sopivaksi.
Yhteiskunnallinen ohjaus on keskeinen tekijä kestävän yhteiskunnan rakentamisessa. Politiikkatoimien tehtävänä on luoda olosuhteet sille, että kestävä elämä on luontevin, helpoin, sujuvin ja kohtuuhintainen. Tällä hetkellä tämä ei toteudu. Vapaasta markkinataloudesta ei ole ratkaisijaksi, koska sen perusidea on, että kuluttaja on rationaalinen ja tekee fiksuja päätöksiä. Globaali talous on kuitenkin niin monimutkainen, ettei kuluttaja tiedä, missä kaikessa on valintojensa kautta mukana.