Hiilineutraaliuden saavuttaminen vaatii mitattavissa olevia tavoitteita ja niiden tarkastelua kokonaiskestävyyden näkökulmasta. Vähähiilisyystiekarttojen toimeenpanon tuleekin perustua kokonaiskestävyyteen, joka luo mahdollisuuksia alojen välisen yhteistyön tiivistämiselle. Yhteistyö on edellytys järjestelmien murrokseen ja kokonaiskestävyyden määrätietoiseen edistämiseen.
Suomi on sitoutunut hiilineutraaliuteen vuoteen 2035 mennessä ja tavoittelee hiilinegatiivisuutta nopeasti sen jälkeen. Hallitusohjelman mukaisesti valtioneuvosto edistää ilmastonmuutoksen torjuntaa monin eri keinoin. Tavoitteiden saavuttamiseksi 13 eri toimialaa ovat Työ- ja elinkeinoministeriön johdolla laatineet vähähiilisyystiekartat sanoittamaan alojen kannalta tarvittavat askelmerkit seuraavien 10–15 vuoden aikana kansallisen hiilineutraaliustavoitteen saavuttamiseksi. Työ on tuonut konkretiaa ja intoa etenemiselle alalla kuin alalla. Nyt toimialakohtaisten tiekarttojen valmistuttua ja toimeenpanon käynnistyessä tulisi kuitenkin suunnata katseet sektoreiden välisen yhteistyön tiivistämiseen.
Kokonaiskestävyyden näkökulma tiekarttojen perustaksi
Tällä hetkellä tiekartat keskittyvät ilmastokysymyksiin. Ilmastonmuutos ja sen hallinta kytkeytyvät kuitenkin lukuisiin muihin aloihin, joiden huomioiminen ilmastotyössä on edellytys etenemiselle kohti kestävää kehitystä. Tiekartoissa esitetyt ratkaisut tulisi yhtä lailla pureutua resurssitehokkuuteen ja kiertotalouteen, aluepolitiikkaan, osallisuuteen ja sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen, sekä luonnon monimuotoisuuden turvaamiseen. Niiden jatkokäsittelyssä tuleekin etsiä keinoja, jotka tukevat useamman ulottuvuuden edistämistä ja auttavat sellaisten tilanteiden hallintaa, joista voi koitua haittaa vaikkapa oikeudenmukaisuusnäkökulmasta. Sen vuoksi tiekarttoihin tarvitaan jatkossa laajempaa keinovalikoimaa kuin hiilen käytöstä vapauttavia teknologisia innovaatioita.
Toimialat ovat monin eri tavoin kansainvälisesti verkottuneita. Toisilla aloilla markkinat ovat ulkomailla, toisilla materia tai osaaminen tulee rajojemme ulkopuolelta ja kaikkien ilmasto- ja muut kestävyyskysymykset asettavat toimialamme osaksi globaalia toimintaa. Kokonaiskestävyyden arvioinnissa on tärkeää huomioida mahdollisten haitallisten ilmastovaikutusten ja hyödyllisten kädenjälkien läikkyminen kansallisten rajojen ulkopuolelle. Nämä ulkoisvaikutukset on laskettava suomalaisten toimijoiden kustannuksiksi ja hyödyiksi. Tämän huomioimiseksi tiekarttoja tulisi rakentaa globaalissa yhteistyössä ja samalla pyrkiä luomaan yhteistä pääomaa sektoreiden kehittämiseen yli maan rajojen.
Tiekarttojen vaikuttavuutta mitattaessa tulisikin nostaa talouden menestyksen rinnalle toimien vaikuttavuus resurssitehokkuuden, eriarvoistumisen ehkäisyn, osallisuuden sekä biodiversiteetin turvaamisen näkökulmasta.
Kokonaiskestävyyden arvioinnissa on myös syytä terävöittää tiekarttojen mittaamisen kriteereitä. Kokonaiskestävyys syntyy sosiaalisen ja ekologisen ulottuvuuden kestävyydestä oikeudenmukaisen ja turvallisen hyvinvointiyhteiskunnan luomiseksi. Talous on yksi keino tämän mahdollistamiseksi, muttei ainoa. Tästä syystä taloudelliset mittarit ovat yksinään riittämättömiä hyvinvoinnin mittaamiseen. Tiekarttojen vaikuttavuutta mitattaessa tulisikin nostaa talouden menestyksen rinnalle toimien vaikuttavuus resurssitehokkuuden, eriarvoistumisen ehkäisyn, osallisuuden sekä biodiversiteetin turvaamisen näkökulmasta.
Kokonaiskestävyyden saavuttaminen edellyttää yhteistyön tiivistämistä
Kokonaiskestävyyteen pohjautuva lähestymistapa perustuu eri alojen väliseen yhteistyöhön ja sen mahdollistamaan järjestelmämurrokseen. Eri alojen yhteistyön tiivistäminen on edellytys sille, että tiekartoista voidaan rakentaa yhteinen malli, joka pohjautuu tietoon kestävästi käytettävissä olevista kokonaisresursseista ja käyttömahdollisuuksien jaosta alojen kesken. Parhaimmassa tapauksessa tämä johtaa uusien mahdollisuuksien tunnistamisen kautta raaka-aineiden integroituun käyttöön ja kierrätykseen, jolloin sektorit voivat käyttää resursseja rinnan ja jatkumona sekä hyödyntämään niitä tehokkaasti. Se on myös luomassa uusia innovoinnin mahdollisuuksia.
Malleja yhteistyön edistämiseen on jo. Esimerkiksi, Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen neuvoston hankkeiden yhteistyöllä on laadittu ohjeistus sektoreiden läpileikkaavan yhteistoiminnallisuuden vahvistamiseksi. Kestävyyspaneeli tekee työtä järjestelmätason murrosten edistämiseksi törmäyttämällä toimialojen, hallinnon, yhteisöjen ja tutkimuskentän toimijoita.
Tiekarttojen pohjalta tulee pyrkiä proaktiivisempiin ja kunnianhimoisempiin ilmastotoimiin sektorien välisen yhteistyön avulla.
Tiekartat pohjana ripeille ilmastotoimille
Tiekartat luovat mahdollisuuksien polkuja hiilineutraaliustavoitteen saavuttamiseen. Parhaimmillaan ne kannustavat toimijoita luomaan uutta ja innovoimaan mahdollisuuksia tulevaisuuteen. Erinomainen esimerkki kunnianhimoisesta ilmastopolitiikasta on kuntien Hinku-verkosto, jonka tavoitteet ovat huomattavasti politiikan minimivaatimuksia korkeampia.
Tiekarttojen pohjalta tulee pyrkiä proaktiivisempiin ja kunnianhimoisempiin ilmastotoimiin sektorien välisen yhteistyön avulla. Reaktiivinen minimivaatimusten täyttäminen ja vanhan toimintatavan pienimuotoinen taivuttelu ei vie eteenpäin. Aikataulullisesti tavoitteiden toteuttaminen edellyttää ripeitä toimia, joihin on tarttuva heti. Uusien normien valtavirtaistuessa Suomessa ja globaalisti, edelläkävijät hyötyvät eniten.
On tärkeää myös muistaa, että ilmastotavoitteiden saavuttamisessa on kyse sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta. Tiekarttojen tulee nyt ohjata meitä kiireellisesti kestävyysmurroksen poluille, jotta voimme turvata seuraavien sukupolvien oikeuden turvalliseen ja kestävään hyvinvointiyhteiskuntaan.
Kestävyyspaneeli toimii pääministeri Sanna Marinin vetämän ilmastopolitiikan pyöreän pöydän (IPP) asiantuntijajäsenenä. Tämä blogikirjoitus perustuu paneelin helmikuussa 2021 IPP:ssä esittämiin arvioihin ja näkökulmiin toimialakohtaisten tiekarttojen laadintatyöstä.
Linda Lammensalo
tutkimusavustaja, Helsingin yliopiston kestävyystieteen instituutti (HELSUS)
Eeva Furman
puheenjohtaja, Kestävyyspaneeli