Kestävyyspaneelin joka toinen viikko julkaistavissa Mikä kestää? -podcastin jaksoissa sukelletaan kestävyysmurroksen ilmiöihin. Tässä blogisarjassa avataan podcast-jaksojen keskeisimpiä löydöksiä.
Miksi sarjan nimi on Mikä kestää?
Kestävästä kehityksestä on puhuttu vuosikymmenien ajan. Kolmen vuosikymmen jälkeenkin kysymys siitä, mikä kestää on edelleen ajankohtainen. Miksi emme ole jo kestävyyden tiellä?
Kestävyys on monisyinen kimppu toisiinsa kytkeytyneitä asioita. Syyskuussa julkaistun YK:n globaalin kestävän kehityksen raportin (GSDR) viesti oli, että kestävässä kehityksessä on otettu takapakkia. Kestävyyden eri aspekteja on edistetty eritahtisesti, vaikka tuloksiin pääseminen edellyttäisi näiden tavoitteiden yhtäaikaista edistämistä eli kestävyysmurrosta.
Miksi tarvitaan jakso kestävyyden käsitteistä?
Kestävyysmurroksen kieli on täynnä vaikeaselkoisia käsitteitä, joihin pureudutaan ensimmäisessä podcast-jaksossa. Jakson tarkoituksena on avata näiden käsitteiden sisältöä, sillä ne nousevat esille myös tulevissa, konkreettisempia aiheita käsittelevissä jaksoissa.
Mitä ovat kestävyysmurroksen keskeiset käsitteet?
Podcast-jaksossa määriteltäviä keskeisiä kestävyyskäsitteitä ovat mm. kokonaiskestävyys, vahva kestävyys, planetaarinen hyvinvointi, donitsitalous, resilienssi sekä erilaiset kestävyyteen liittyvät kytkennät.
Klassisen käsityksen mukaan kestävyys rakentuu neljästä pilarista, jotka ovat taloudellinen, ympäristöllinen, sosiaalinen ja kulttuurinen kestävyys. Viime aikoina kestävyyspuheen keskiöön noussut kokonaiskestävyyden käsite viittaakin siihen, että näitä neljää kestävyyden pilaria tulisi tarkastella yhtäaikaisesti. Tähän sisältyy kuitenkin virheellinen ajatus siitä, että nämä arvot olisivat ikään kuin vaihdettavissa keskenään. Eli esimerkiksi taloudellisen kestävyyden edistäminen olisi vaihdettavissa suoraan ympäristöarvojen kanssa, kunhan vain yhteenlaskettu arvo lisääntyisi. Todellisuudessa arvojen välinen vaihdettavuus ei ole tieteellisesti, eikä myöskään eettisesti vakaa perusta, jolle kestävyyttä voitaisiin rakentaa. Kokonaiskestävyyden osoittaminen on myös haasteellista, koska kestävyyden pilareita ei voida arvioida yhteismitallisesti.
Tärkeä kokonaiskestävyyden tilalle tai rinnalle nostettava käsite on vahva kestävyys, joka luopuu arvojen vaihdettavuudesta, erityisesti luontoarvojen osalta. Käsite pohjautuu tieteelliseen faktaan, että olemme täydellisen riippuvaisia luonnon järjestelmien toiminnasta. Ensisijainen tavoite tulee olla koko elämää ylläpitävän koneiston, eli luonnon järjestelmien pitäminen pystyssä. Emme voi vaihtaa luontoarvoja, luonnon ekosysteemien ja järjestelmien toimintaa taloudellisiin tai sosiaalisiin arvoihin.
Planetaarisen hyvinvoinnin käsite ulottaa katseensa Suomen rajojen ulkopuolelle. Se laajentaa katsontakantaa globaaleihin vaikutuksiin, ihmisten hyvinvoinnin lisäksi myös muiden lajien ja luonnon hyvinvointiin. Sillä, mitä suomalaiset tekevät tai kuluttavat on globaaleja vaikutuksia. Pohjimmiltaan kyse on suhteestamme luontoon ja siitä, mitä ajattelemme luonnosta. Tarvitsemme ajattelutavan muutoksen ihmisen ja luonnon erillisyydestä siihen, että elämme täällä luonnon kanssa, olemmehan siitä täydellisen riippuvaisia.
Donitsitalouden malli perustuu siihen, että planeetalla ja sen luonnon järjestelmillä on jokin absoluuttinen raja, jonka yli ei voida mennä, jos haluamme pitää luonnonjärjestelmät toimintakykyisinä, eli ns. ekologinen katto. Toisaalta on sosiaalinen lattia, jonka yläpuolella ihmisten välttämättömät hyvinvoinnin tarpeet on tyydytetty, mieluiten oikeudenmukaisella tavalla. Jos haluamme toimia kestävästi, yhteiskunnan järjestelmät tulisi rakentaa siten, että pysymme näiden kahden eli sosiaalisen lattian ja ekologisen katon välissä.
Kestävyysmurrokselle tärkeitä käsitteitä ovat myös resilienssi sekä erilaisten asioiden ja ilmiöiden kytkeytyneisyys.
Resilienssi pitää sisällään ajatukset siitä, miten yhteiskuntien ja yksilöiden tasolla sopeudutaan erilaisiin muutoksiin. Eli miten muutosta voidaan käsitellä ei pelkästään siitä lähtökohdasta, miten selvitään vaan löydetään toimintatapoja myös siihen, miten sopeudutaan ja uudistutaan siten, että selvitään kriisien yli ja rakennetaan kestäviä yhteiskuntia tulevaisuudessa. Mikäli emme pysy ekologisen katon ja sosiaalisen lattian rajoittamassa kestävässä tilassa, tulevaisuuden yhteiskuntien rakentamisen edellytykset eivät ole hallinnassamme, vaan on suuri riski, että elämää ylläpitävät luonnon järjestelmät tai yhteiskuntia ylläpitävät rakenteet muuttuvat ennakoimattomasti.
Kestävyysmurrokselle tärkeitä käsitteitä ovat myös resilienssi sekä erilaisten asioiden ja ilmiöiden kytkeytyneisyys.
Hyvinvointimme on kytkeytynyt luonnon hyvinvointiin. Ajalliset ja alueelliset kytkennät, niin sukupolvien kuin luonnon ja talouden välillä, ovat osa globaalia järjestelmää. Käytännössä talouskasvun irtikytkentä luonnonvarojen käytön kasvusta on osoittautunut todella haastavaksi. Ei ole todistusaineistoa, että talouskasvua voisi tapahtua ilman luonnonvarojen käytön kasvua. Sen sijaan irtikytkentä on tapahtunut koetun hyvinvoinnin kasvun ja talouskasvun välillä. Sillä on yhteys myös oikeudenmukaisuuteen – vaikka olemme rikkaampia kuin aikaisemmin, ihmiset kokevat, että eivät ole päässeet osalliseksi tästä kasvusta eriarvoisuuden kasvusta johtuen.
Miten kestävyysmurroksessa päästään eteenpäin?
Kestävyyden edistämisen keskiössä on kokonaisvaltaisemmin ymmärretyn hyvinvoinnin tavoittelu. Tätä varten BKT:n kasvun mittaamisen rinnalle tarvitaan joukko muita mittareita, jotka myös vaikuttavat poliittiseen päätöksentekoon ja tavoitteiden asettamiseen. Kun jotakin pystytään mittaamaan ja numeerisesti seuraamaan, se mahdollisesti ohjaa toimintaamme kestävämmälle uralle. Esimerkki tällaisesta edistysaskeleesta olisi nostaa BKT:n rinnalle luontopääoman mittaaminen, jolloin tarkasteltaisiin ihmisen toiminnan vaikutuksia luonnonjärjestelmien kykyyn tuottaa hyvinvointia.
Kestävyyden edistämisen keskiössä on kokonaisvaltaisemmin ymmärretyn hyvinvoinnin tavoittelu.
Tarvitsemme vihreää kasvua eli sellaisen toimeliaisuuden kasvua, joka lisää hyvinvointia, mutta ei pienennä luontopääomaa. Vihreä kasvu ei kuitenkaan ratkaise kestävyysongelmia yksin, vaan kasvun rinnalle tarvitaan samaan aikaan hiipumista toimissa, jotka ovat haitallisia koetulle hyvinvoinnille tai luonnon järjestelmien säilymiselle. Tämä ruskea hiipuma toimii rinnakkain vihreän kasvun kanssa ja ne yhdessä voivat suunnata talousjärjestelmiä kohti kestävyyttä. Esimerkkinä tarvittavasta hiipumisesta on fossiilitalous, jonka on laskettava absoluuttisesti lähelle nollaa.
Tarkempaa analyysiä näistä käsitteistä saat kuuntelemalla Mikko Mönkkösen ja Katriina Soinin keskustelu Mikä kestää? –podcastin ensimmäisestä jaksosta!