Kestävyyspaneelin tehtävänä on tukea yhteiskunnan kestävyysmurrosta tuomalla tieteellisiä näkökulmia ja eettistä pohdintaa päätöksentekoon sekä yhteiskunnalliseen keskusteluun. Viimeisen vuoden aikana paneelimme on pyrkinyt tuomaan uusia näkökulmia talouskeskusteluun ja herättämään keskustelua taloudesta kestävyysmurroksen vipuvoimana. Asiantuntijamme professori Minna Halme ja professori Lassi Linnanen kannattivat Helsingin Sanomin vieraskynässä talouskeskustelun laajentamista, jotta pystymme paremmin vastaamaan kestävyyshaasteisiin. Kestävyyspaneelin omassa blogissa nostimme esiin ajatuksia siitä kuka ylipäätään saa puhua taloudesta. Keskustelua on jatkettu muun muassa Ratkaisujen tarpeessa -podcastissa sekä professori Linnasen ylikulutuspäivänä julkaistussa blogissa, joka käsitteli kulutuksen rajoja. Keskustelua tullaan jatkamaan vuoden aikana muun muassa Suomen suurimmassa kestävyystieteen konferenssissa Sustainability Science Dayssä (19.5) sekä SuomiAreenassa (12.7), joissa syvennymme kestävyysmurroksen tabuihin erityisesti talouden näkökulmasta. Myös tämä vastine on jatkoa tälle keskustelulle.
– Kestävyyspaneelin puheenjohtaja, professori Eeva Furman
Miksi ekonomisti tarvitsee apua?
MustRead-blogissa 15.4.2021 Roger Wessman pyrkii parhaansa mukaan selittämään, miten ekonomisti ja taloustiede ”perinteisesti” jäsentää kuluttamista, talouskasvua, työllisyyttä ja ilmastokriisiä. Wessmanin hyvää tarkoittavasta yrityksestä on helposti havaittavissa, etteivät perinteiset taloustieteen mallit pysty systeemisesti hahmottamaan ympäristön rajoitteita ja linkittymistä kulutukseen, kasvuun, ja työn tekemiseen. Vaikka kirjoituksessa käännellään mainittujen asioiden välisiä suhteita eri asentoihin, loppupäätelmäksi jää, ”ettei joka kohdassa voi ottaa ilmastoa huomioon” ja ”että ilmastohaasteeseen vastaaminen tarkoittaa elintasosta tinkimistä”. Epäilemme vahvasti, ettei teksti tule vanhenemaan hyvin.
Ilmastokriisi samoin kuin luonnon resurssien ja luonnon monimuotoisuuden väheneminen uhkaavat ihmiskunnan elämää niin vakavalla tavalla, että ne tulisi ottaa talouspolitiikan lähtökohdaksi ja mallien osaksi samalla pieteetillä kuin talouskasvu, kulutus ja työllisyys. Wessmanin hyväntahtoinen kirjoitus kuitenkin osoittaa, etteivät taloustiede ja ekonomistit pysty teorioidensa ja malliensa uudelleen muokkaukseen kyllin nopeasti (kuten eivät ilmastonmuutoksen jalkoihin jäävät lajitkaan). Juuri tämän kaltaisten näkemysten välttämiseksi taloudesta pitää keskustella laaja-alaisesti muiden kuin ekonomistien johdolla. Poliittisen ja muun yhteiskunnallisen päätöksenteon avuksi on otettava asiantuntijoita, jotka ymmärtävät yhtäältä luonnon asettamat rajat ja toisaalta tuntevat ihmistieteitä kyllin hyvin ymmärtääkseen hyvinvoinnin edellytyksiä laajemmin kuin kulutusfunktion näkökulmasta. Näin saadaan kokonaisvaltaisempaa systeemiymmärrystä hyödynnettyä ja sen avulla toivottavasti säilytetään maapallo elinkelpoisena paikkana ja vältetään yhteiskuntien romahdukset.
Ekonomistit ja taloustieteen mallit eivät riittävästi tunnista, että elämme keskellä monikytköksistä kestävyyskriisiä, jota ei voi ratkoa mekaanisen ihmiskuvan talousmalleilla.
Tänä vuonna Suomen ylikulutuspäivä oli 10.4., noin viikko ennen Wessmannin tekstin ilmestymistä. Ekologinen velkaantumisasteemme on tämän vuoden luvuilla 265%. Luku on hurja, jos vertaa sitä mihin tahansa muuhun velkaantumiseen. Valtion velassa prosenttien lisäys aiheuttaa laajaa poliittista keskustelua ja velkavahdeiksi profiloituneet puolueet ja ekonomistit yrittävät tätä kirjoitettaessa parhaansa horjuttaakseen hallitusta juuri taloudellisella velkamöröllä: ”emme voi jättää tätä tulevien sukupolvien maksettavaksi” kun taas ekologisen velan siirtäminen ylisukupolvisesti ei ollenkaan nouse ekonomistien keskustelupöytiin. Ekonomistit ja taloustieteen mallit eivät riittävästi tunnista, että elämme keskellä monikytköksistä kestävyyskriisiä, jota ei voi ratkoa mekaanisen ihmiskuvan talousmalleilla. Tätä kuvastaa hyvin se, että arvostettu ekonomisti vielä vuonna 2021 kokee, että ilmastonmuutos on sivuasia, jonka ei tarvitse vaikuttaa kaikkeen päätöksentekoon. Voimme siis huoletta jättää nuorten ja tulevien sukupolvien maksettavaksi valtavan ekologisen velan, pahimmillaan vieden heiltä elämisen edellytykset.
Ylikulutusta käsiteltäessä on hyödyllistä ottaa käyttöön ihmistieteiden tarjoamia perusmalleja, joiden avulla voitaisiin ymmärtää vaikkapa ihmisen tarpeita ja haluja. Korkeamman tulotason ja varallisuuden tavoittelu on halu, jonka Wessman monien muiden ekonomistien tavoin näkee luonnonlakina. Vaikka tekisimme ajatuskokeen, jossa hyväksyttäisiin hetkeksi tämä mekanistinen ihmiskäsitys, on silti huomattava, että globaalissa taloudessa kulutuksen haittoja ei ole mahdollista kytkeä irti rahankäytöstä. Kestävyystiede on yhä selvemmin pystynyt osoittamaan, että käytettyjen eurojen ja aiheutettujen ympäristövaikutusten välillä on suora yhteys. Mitä varakkaampi olet, sitä enemmän aiheutat ympäristölle haittaa.
Talouden rattaat eivät pyöri ilman luontoa. Ihminen ja talous ovat riippuvaisia luonnosta.
Wessmanilta on ilmeisesti jäänyt huomaamatta myös ajankohtainen Dasgupta-raportti, jossa ekonomistien kielellä selvästi osoitetaan, että talouden rattaat eivät pyöri ilman luontoa. Ihminen ja talous ovat riippuvaisia luonnosta. Nykyiset taloustieteen mallit perustuvat oletukselle, että yhteiskunnat toimivat erillään luonnosta: luonto lasketaan talouden piiriin vasta, kun otamme luonnonvaroja käyttöömme ja luomme niistä erilaisia tuotoksia. Elämälle välttämättömiä ekosysteemejä, luonnon monimuotoisuutta ja niin kutsuttuja ekosysteemipalveluja ei arvoteta. Talouden keskeinen mittari, bruttokansantuote (BKT), ei esimerkiksi ota huomioon luontopääoman kulumista. Dasguptan viesti on muutenkin selvä: kulutamme liikaa. Kyllä, raportti katsoi asioita luontokadon, ei ilmastokriisin näkökulmasta. Mutta tiedämme, että nämä kaksi, kuten muutkin kestävyyskriisin osat terveydestä luonnonvarojen hyödyntämiseen, eriarvoistumisesta jätteisiin, ovat voimakkaasti toisiinsa kytkeytyneitä (GSDR, 2019; Steffen et al. 2018).
Nykyisessä talousmallissa on kestävyysmurroksen näkökulmasta useita ongelmia. Ylikulutus on kasvuriippuvaisen talouden rakenneongelma. Kaikki yhteiskuntamme instituutiot on suunniteltu aikakaudella, jolloin resurssien ehtyminen ja kasvavat päästöt eivät ole olleet rajoittavia tekijöitä. Kulutuksen eetos on syvälle sulautunut kulttuuriimme. Identiteettimme rakentuu paljolti kulutuksen kautta. Asumis-. liikkumis-, ravintoratkaisuillamme ja hankkimillamme tavaroilla ja palveluilla ilmaisemme itseämme naapureillemme, kollegoillemme, ystävillemme, tuntemattomille, ja jopa itsellemme. Tässäkin kohdassa tarvitaan apua kestävyystieteen sosiaalipsykologeilta ja psykologeilta: miten identiteettimme rakennetaan muun kuin tavaroiden ja kulutuksen varaan?
Yksi vaihtoehtoinen tapa ajatella talouden toimintaa on niin sanottu kohtuullisuusnäkökulma (engl. sufficiency perspective). Kohtuullisuus määritellään kestävyystieteessä laaja-alaisesti: ”Kohtuullisuutta on ympäristölle haitallisten tavaroiden ja palvelujen kysynnän tai käytön vähentäminen, jolla saavutetaan henkeä kohti lasketut kulutustasot, jotka varmistavat päästöjen ja luonnonvarojen käytön pysymisen luonnon kantokyvyn rajoissa.”¹ Mitä kulutusta sitten tarvitsemme? Kohtuullisuustarkastelun avulla voimme nostaa esiin monia oleellisia kysymyksiä ja paljastaa kulutusriippuvaisen yhteiskunnan rakenteelliset ongelmat, joita yksittäinen kuluttaja ei voi ratkaista. Mitkä ovat välttämättömiä tarpeita, mitkä ylimääräisiä haluja, ja kuka ne määrittää? Mitkä kulutuksen päästöt todella tarvitaan ja mitkä voidaan välttää? Mikä on kohtuullisen kuluttamisen taso?
Silloin kun omat työkalut eivät riitä, kannattaa pyytää kavereita apuun. Mistä apu? Kestävyystieteen luonnontieteilijöiltä, yhteiskuntatieteilijöiltä, humanisteilta ja kestävyystieteen taloustutkijoilta. Heidän kautta aukeaa myös väljempi ymmärrys taloudesta, sillä kestävyystieteellä on välineet laajempaan yhteiskunnalliseen dialogiin. Näin voimme välttää periyttämästä valtavaa ekologista velkaa nuorille ja tuleville sukupolville ja jättää heille elinkelpoisen maapallon.
Lassi Linnanen, professori, Kestävyyspaneelin varapuheenjohtaja
Minna Halme, professori, Kestävyyspaneelin jäsen
¹ Spengler 2018 viitattu lähteessä Linnanen ym. 2020: 40. https://www.ilmastopaneeli.fi/wp-content/uploads/2020/09/Sufficiency-in-climate-policy_2020-09-25.pdf