Kaupungistuminen etenee nopeasti eri puolilla maailmaa. Kestävän kaupungistumisen edistäminen on erityisen polttava kysymys Afrikan ja Aasian nopeasti kasvavissa kaupungeissa, mutta myös meillä Euroopassa väestö kasaantuu isoihin kaupunkeihin. Monet kestävyyshaasteet linkittyvät kaupunkeihin tai kaupunkilaisiin. Vaikka kaupungit peittävät vain 2 % maapallon maapinta-alasta, niissä asuvat ihmiset kuluttavat jopa 75 % kaikista resursseista. Kaupunkilaisten osuus maapallon väestöstä on jo 55 %, mutta osuuden on ennustettu kasvavan lähes 70 % vuoteen 2050 mennessä. Kaupungit ovatkin kestävyysmuutoksen ytimessä.
Yksi arkisista kestävyystekijöistä kaupungeissa on ihmisten liikkuminen. Esimerkiksi kulkutavan valinta vaikuttaa liikkumisen synnyttämiin hiilipäästöihin, ilmansaasteisiin, liikkumiselle varattavaan kaupunkitilaan ja asukkaiden hyvinvointiin. Työpaikkojen, palveluiden ja sosiaalisten aktiviteettien saavutettavuus myös puhuttaa arjessa, sillä päivittäiset matkat kaupungissa ovat toisaalta arjen aika- ja resurssisyöppöjä, toisaalta ne tarjoavat mahdollisuuden kokemuksiin ja liikuntaan.
Kaupungeissa liikkumista lähestytään usein tarkastelemalla saavutettavuutta, eli asukkaiden mahdollisuuksia vuorovaikutukseen toistensa tai paikkojen tai palveluiden kanssa. Saavutettavuus on kuitenkin käsitteenä epämääräinen ja tulkinnanvarainen. Jopa tutkijoiden keskuudessa sillä voidaan tarkoittaa monia asioita samaan aikaan. Myös mittareita on monia. Lähes aina saavutettavuustarkastelujen pohjana on kuitenkin matkaan kuluva aika tavalla tai toisella. Matka-aikaan pohjaavat saavutettavuuden mittarit ovat intuitiivisia ja melko helppoja tuottaa laskennallisesti. Siksi niitä on käytetty perinteisesti niin saavutettavuustutkimuksessa kuin kaupunkien toimintojen suunnittelussakin.
Kaupunkien kehittäminen kävelyn, pyöräilyn tai joukkoliikenteen kannalta toimiviksi on välttämätöntä sekä ilmaston, luonnon monimuotoisuuden, että ihmisten terveyden kannalta.
Kaupunkien kehittäminen kävelyn, pyöräilyn tai joukkoliikenteen kannalta toimiviksi on välttämätöntä sekä ilmaston, luonnon monimuotoisuuden, että ihmisten terveyden kannalta. Kaupunkiliikkumisella on siis kytkös sekä planetaariseen että yksilöiden hyvinvointiin. Kestävien liikkumisvalintojen kannalta matka-aikaan pohjaavat saavutettavuusmittarit saattavat kuitenkin johtaa harhaan. Nopein matka ei välttämättä ole kestävin tai terveellisin kaupunkilaisten tai planeetankaan näkökulmasta. Matka-aikaa merkittävämmiksi tekijöiksi saattaa nousta matkanteon laatu ja siihen liittyvät positiiviset ja negatiiviset kokemukset ja toisaalta matkan tuottama ympäristökuorma.
Fokus terveyteen ja miellyttävyyteen?
Matkan laadusta puhuttaessa pienilläkin asioilla voi olla merkitystä. Kansainvälisissä tutkimuksissa esimerkiksi miellyttävä ääniympäristö metroasemilla on nostanut matkakokemuksen laatua. Myös laajemmat tarkastelut ovat tarpeen: Tarjoaako kaupunkimme pyöräilijöille ja kävelijöille meluttomia ja vehreitä reittejä vai pitääkö matkaa tehdä hiekka suussa ja pöly silmissä? Onko liikkumisympäristömme sellainen, että se on turvallinen myös heikoimmille, vanhuksille ja lapsille ympäri vuoden? Kävellessä ja pyöräillessä saa mieltä ja kehoa virkistävää fyysistä aktiivisuutta päivään. Pyörä on helppo ja ilmainen pysäköidä ja sen saa usein liikkeen oven tuntumaan, mikä lisää saavutettavuuden kokemusta. Toisaalta lyhyenkin matkan käveleminen tai pyöräileminen voi tuntua epämiellyttävältä, jos muu liikenne tai melu aiheuttaa turvattomuuden kokemuksen. Tällöin pyörän avainten sijaan käteen helposti tarttuvat auton avaimet tai matka jää kokonaan tekemättä. Hienoinkaan kestävän liikkumisen suunnitelma tai toteutettu infrastruktuuri ei toimi, jos ihmiset eivät ota niitä omakseen ja laatu saattaa tässä olla aikaa olennaisempi tekijä. Saavutettavuuden laadullinen puoli ansaitsee lisää huomiota niin tutkimuksessa, suunnittelussa kuin julkisessa keskustelussakin, vaikka sen objektiivinen mittaaminen onkin hankalaa.
Hiilikatto matka-aikakaton rinnalle
Kansainvälisessä keskustelussa ja meilläkin puhutaan nyt ”15 minuutin kaupungeista”, joissa palvelut ovat lähellä. Läheisyyden mittana on jälleen aika. Planetaarisen kestävyyden kannalta matka-aikaa laajempi mittaristo ja näkökulman muutos olisi tässäkin tarpeen. Kuinka pitkälle eri kulkumuodoilla pääsee, jos otamme mittariksi matka-ajan sijaan kulkumuotokohtaisen hiilibudjetin, ja pyrimme suoriutumaan matkoistamme planeetan kantokyvyn rajoissa? Mikä on esimerkiksi uuden liikenneinfrastruktuurin tai palveluverkon muutosten hiilivaikutus? Laskenta ei ole helppoa eikä yksinkertaista. Silti tällaiseen kokonaisymmärrykseen on tärkeää pyrkiä, koska viime kädessä ”ekologinen katto” asettaa todelliset rajat kaikelle ihmisen toiminnalle ja mahdollisuuksille.
Planetaarisen kestävyyden kannalta kaupunkien saavutettavuustarkasteluihin tulisi aikakaton rinnalle ottaa ”hiilikatto”: Palveluja on päästävä käyttämään kohtuullisessa ajassa ja kohtuullisella hiilikuormalla.
Tutkimuksella monipuolisemmin eteenpäin
Tutkimukselta ja käytännön suunnittelulta tarvitaan siis sekä uutta otetta saavutettavuuden tarkasteluun että uusien mittarien kehittämistä. Usein yhteiskunta nimittäin tuottaa sitä, mitä se on päätynyt mittamaan. Esimerkit tutkimuksesta osoittavat, kuinka erilaisena eri kulkumuotojen ”paremmuus” voi näyttäytyä, jos saavutettavuuden tarkastelun lähtökohtaa muutetaan tällä tavalla. Tarkastelutapojen kehittäminen ja saavutettavuuden käsitteen monipuolistaminen niin, että ne huomioivat matkan ekologisuuden ja mukavuuden, ovat tärkeässä roolissa kaupunkien kestävyyspyrkimyksien tukemisessa. Tässä riittää haastetta sekä tutkimukselle uudenlaisten mittarien kehittämiseen, että suunnittelulle niiden käyttöönottoon. Uusien, monipuolisten paikkatietoaineistojen ja kokonaiskestävyyden näkökulman kautta mittaristoa on kuitenkin mahdollista laajentaa.
Tuuli Toivonen
Kestävyyspaneelin jäsen
Professori, Helsingin yliopisto