Kestävyyspaneelin tehtävänä on tukea yhteiskunnan kestävyysmurrosta tuomalla tieteellisiä näkökulmia ja eettistä pohdintaa päätöksentekoon sekä virittämällä keskustelua kiperistä, mutta kestävän kehityksen näkökulmasta kriittisen tärkeistä kysymyksistä. Kuluneen vuoden aikana paneeli on pureutunut erityisesti siihen, miten kestävä hyvinvointi Suomessa voidaan saavuttaa. Alla oleva blogi on kirjoittajansa sivistynyt arvaus siitä miltä matka kohti kestävämpää tulevaisuutta saattaisi näyttää ja millaisia välipysäkkejä matkalla on. Se on puhe, jonka pääministeri voisi pitää vuonna 2035 Suomen kansalaisille.
Kansalaiset, medborgare, граждане!
Elämme suurten yhteiskunnallisten murrosten aikaa. Jos joku olisi minulle sanonut vuonna 2022, että suomalaisen julkisen keskustelun ytimessä ovat keinot kahvinjuonnin vähentämiseksi ja venäjänkielisten katukylttien käyttöönotto Itä-Suomen maakunnissa, olisin Nato-kortti kädessäni nauranut hänelle päin naamaa.
Mutta en naura enää. Kohta on kulunut kymmenen vuotta siitä, kun Venäjän yhteiskunta romahti Ukrainan sodan aiheuttamien talouspakotteiden seurauksena. Putinin paettua Venäjältä poliittiseen turvapaikkaan Saudi-Arabiaan, presidentiksi noussut Aleksei Navalnyi ei onnistunut maan modernisoinnissa ja korruption kitkemisessä. Valuuttapaon seurauksena syntyneestä tunnetun historian toiseksi suurimmasta – yli 30 miljoonan ihmisen – pakolaisaallosta melkein kolme miljoonaa on nyt asettunut pysyvästi tänne pohjan perukoille. Kolme miljoonaa uutta asukasta on paljon, mutta emme ole vielä kohdanneet kaikkien aikojen suurinta, yli 100 miljoonan bangladeshilaisen ja intialaisen ilmastopakolaisen aaltoa. Se näkyy jo voimakkaasti muualla Euroopassa.
Siirtolaisuus on uusi normaali. Minulla on ollut tapana sanoa, että välttämättömyydestä kannattaa tehdä hyve. Pakolaisaalto pakotti meidät ajattelemaan uudelleen koko yhteiskuntamme ja taloutemme perusteet. Mielestäni olemme onnistuneet hyvin. Siirtolaisten järkiperäinen, olemassa olevaa rakennuskantaa hyödyntävä sijoittaminen taantuville haja-asutusalueille on ollut ratkaisun ytimessä. Tyhjentyneet taajamien keskustat ja ympäri vuoden asuttavat kesämökit on otettu evakkokäyttöön, ja tyhjiksi jääneistä kauppojen hehtaarihalleista on tullut yrittäjyydestä kukoistavia kiertotalouskeskuksia. Näitä kansantaloutemme veturiyhteisöjä on syntynyt monille aikaisemmin pahasti taantuneille pikkupaikkakunnille. Näistä suurimmat ovat rautateiden risteyskaupungeissa kuten Kouvolassa, Pieksämäellä ja Parkanossa.
Suomi on edelleen maailman onnellisin maa kansainvälisissä vertailuissa. Ehkä tärkein asia onnistumisessamme, näin peruutuspeiliin katsoen, oli perustulon käyttöönotto vuonna 2028. Ihmisten kontrollista on vapautunut merkittävästi resursseja pitkään jatkuneen eriarvoistumiskehityksen hidastamiseen sekä uudelleenasutusministeriön organisointiin.
Iso positiivinen käänne on tapahtunut myös ylikulutuksen suhteen. Nykyään kaikki onneksi ymmärtävät vanhan viisauden, että säästäminen on hyve. Tulevien sukupolvien lautaselta syöminen on merkittävästi vähentynyt. Erityisen iso muutos on tapahtunut lihansyönnissä, mikä näkyy positiivisesti myös kansanterveydessä. Vuonna 2025 saavutetun huipun jälkeen lihankulutus on puolittunut, ja ulkomailla tuotetun lihan tuonti on kokonaan loppunut.
Erityisen ylpeä näin maaseudun kasvattina olen siitä, että onnistuimme pelastamaan suomalaisen maatalouden. Emmekä ainoastaan pelastamaan, vaan tekemään siitä vientiteollisuuteemme nopeimmin kasvavan sektorin. Laajamittaisesta siirtymästä uudistavan maatalouden käytäntöihin on tullut huoltovarmuutemme kulmakivi. Palkokasvit, kierrätyslannoitteet ja jatkuvapeitteinen viljely ovat nykyään arkipäivää. Muistan vielä hyvin sen, kun hampunviljelyä pidettiin huumemafian hommana. Kun lopulta ymmärsimme hampunsiementen ja niistä puristetun öljyn ylivertaisuuden ihmisravintona – saamme siitä kaikki tarvitsemamme aminohapot – hamppujalosteista on tullut yksi tärkeimmistä vientituotteistamme.
Irtikytkennän illuusio piti talouspolitiikkaamme vikaraiteella vuosikymmeniä. Kun lopulta uskalsimme valtion budjetoinnissa siirtyä kasvusta riippumattomaan talouden kehittämiseen ja mennä planeetan ja ihmisten hyvinvointi edellä, niin minulle silloisena valtionvarainministerinä syntyi ahaa-elämys. Kestävyysmurroksen hallittu edistäminen on edellyttänyt rajua kasvua niillä toimialoilla, jotka ratkaisevat asioita, mutta myös rajua supistumista tai toiminnan kertakaikkista lopettamista niillä toimialoilla, jotka ovat planeetan ja ihmisten hyvinvoinnille haitallisia. Onnistuneimpana esimerkkinä pidän sitä, että lentoliikenne on puolittunut koronapandemiaa edeltäneestä huippuvuodesta 2019. Tämä on pitkälti tapahtunut viisi vuotta sitten käyttöönotetulla haittavaikutusten mittakaavan huomioivalla lentoverolla, joka keskimäärin kolminkertaisti lentolippujen hinnat, sekä lomalentojen mainonnan rajoittamisella.
Olemme saavuttaneet paljon, mutta paljon on vielä tehtävää. Vuoteen 2050 on asetettu uudet planeetan hyvinvointitavoitteet, joiden saavuttamista valvoo YK:n seuraajaksi – tai oikeastaan korvaajaksi – perustettu Globaali Kansalaisfoorumi (Global Citizen Forum). Matalla roikkuvat hedelmät on jo poimittu, joten nyt on edessä entisiä viheliäisempiä haasteita yhdessä ratkottavaksi. Yksi Globaalin Kansalaisfoorumin tärkeimmistä avauksista on henkilökohtaiseen hiilibudjettiin perustuvan vaihdantajärjestelmän käynnistäminen rikkaan Pohjoisen ja köyhän Etelän välillä.
Valitettavasti joudun toteamaan, että emme saavuta ilmastoneutraaliutta tänä vuonna ilmastolain tavoitteen mukaisesti. Olemme kyllä onnistuneet vähentämään päästöjä kaikilla sektoreilla kuten tavoite edellyttää. Etenkin teollisuuden sähköistyminen on edennyt mallikkaasti. Lentämistä lukuun ottamatta lähes kaikki muu liikenne on sähköistetty. Valitettavasti hiilinielujen osalta olemme epäonnistuneet. Metsiemme hiilinielu on romahtanut selvästi alhaisemmaksi kuin tavoitteeksi asetettu 21 miljoonaa tonnia. Vaikka Metsähallituksen hakkuita on voimakkaasti rajoitettu, globaali biopohjaisten tuotteiden kysyntä on noussut niin korkeaksi, että yksityisten metsäomistajien kannattaa ennemmin myydä metsä raaka-aineeksi kuin vastaanottaa suojelutuki. Yksi suurimpia teollisuuspoliittisia haasteitamme onkin rakentaa reilu siirtymä pois metsäraaka-aineeseen lukkiutuneesta perusteollisuudestamme.
Ekologiset rajat eivät ole neuvoteltavissa. Luontokadon torjumisen suhteen on ollut lievää edistystä, mutta ei mitenkään riittävästi. 30 prosentin maa-pinta-alan suojelutavoitteesta on Suomessa saavutettu vasta puolet. Kansainvälinen yhteistyö on vasta nyt ottamassa muotoaan siinä, miten ekologinen kompensaatio saadaan osaksi kaikkia infrastruktuurihankkeita. Vaikka empatiakäsityksemme on kehittynyt vuosituhannen alkupuolen täysin ihmiskeskeisestä mallista ottamaan myös muunlajisten oikeudet huomioon, emme ole vielä riittävästi korjanneet aikanaan rikki mennyttä luontosuhdettamme.
Globaali eriarvoisuus on edelleen valtavan suurta. Emme onneksi enää näe sellaista varallisuuden keskittymiskehitystä kuin 2020-luvun alkupuolella, jonka aikaisissa kriiseissä rikkaat rikastuivat ja köyhät entisestään köyhtyivät. Suunta on katkaistu määrätietoisella vain kaikkein rikkaimman eliitin etuja palvelevien mekanismien purkamisella. Veroparatiisit on saatu ajettua alas Euroopassa, pankkisalaisuus poistettu ja pääomien verotus on nostettu vastaamaan ansiotulojen verotusta. Taloudellisen vallan muuttaminen poliittiseksi vallaksi on tehty paljon vaikeammaksi monilla uusilla korruptiota ja kulisseissa tapahtuvaa vaikuttamista rajoittavilla keinoilla.
Isot muutokset eivät tapahdu nopeasti. Ne vaativat yhteistä suuntaa, kaikkien joustokykyä sekä jatkuvaa vuoropuhelua. Onneksi koko yhteiskuntamme oppimiskyky on kehittynyt tekemällä merkityksellisiä tekoja, mikä on yhteisöllisesti synnyttänyt toivoa.
Lassi Linnanen
Kestävyyspaneelin varapuheenjohtaja
Ympäristötalouden ja -johtamisen professorin, LUT-yliopisto