Kestävyyspaneeli esittää Suomen talousohjaukseen Orpon hallitusohjelman mukaisia kokonaiskestävyyden mittareita

Suomen hallitusta neuvova Kestävyyspaneeli on yhteistyössä Tilastokeskuksen ja Suomen ympäristökeskuksen kanssa valmistellut hallitusohjelman mukaisen kokonaiskestävyyden mittariston. Kestävyyspaneelin jäsen, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun vastuullisen liiketoiminnan professori Minna Halme esitteli mittaristoa Eduskunnan Tulevaisuusvaliokunnassa lokakuussa ja perjantaina 29.11. paneeli keskusteli pääministeri Orpon kanssa kokonaiskestävyyden käytöstä valtion hallinnossa. Parempien yhteiskunnallisten mittareiden tarpeesta on laaja yhteisymmärrys. Euroopan tasolla keskustelua hyvinvoinnin mittaamisesta ovat herättäneet muiden muassa EU:n vuonna 2009 käynnistämä Beyond GDP -aloite, Green Deal -lainsäädäntöpaketti ja vuonna …

Kestävyyspaneelin pääsihteeri Johanna Kentala-Lehtonen EEAC:n hallitukseen

Kestävyyspaneelin pääsihteeri Johanna Kentala-Lehtonen aloittaa EEAC:n hallituksen jäsenenä vuoden 2025 alussa. Hallituskausi on kaksivuotinen. Eurooppalaisten ympäristö- ja kestävän kehityksen asiantuntijapaneeleiden verkosto EEAC piti vuosikokouksensa 27.11. Kokouksessa verkosto hyväksyi viisivuotisstrategian, joka kattaa saman ajanjakson kuin pian aloittavan EU-komission toimikausi. Verkoston tavoitteena on vahvistaa jäsentensä vaikuttavuutta ja edistää keskinäistä oppimista verkoston sisällä. Ympäristöä ja kestävää kehitystä koskevat kysymykset ovat jatkossakin verkoston työn keskiössä. Lisäksi kokouksessa valittiin verkoston hallitus tulevalle kaksivuotiskaudelle. Viisihenkisessä hallituksessa …

Kestävyyspaneeli lausui tulevaisuusvaliokunnalle kestävyysbudjetoinnista valtion ensi vuoden talousarvioesityksen käsittelyssä

Tulevaisuusvaliokunta esitti kestävyyspaneelille kysymyksen talousarvion kestävän kehityksen budjetoinnin tarkoituksenmukaisuudesta kestävän kehityksen seurannan ja päätöksenteon kannalta sekä kestävän kehityksen budjetoinnin politiikkajohdonmukaisuudesta eri hallinnonaloilla. Lausunnossaan kestävyyspaneeli toteaa, että nykyisellään kestävän kehityksen budjetointi talousarvioesityksessä painottuu vahvasti hiilineutraalisuuteen ja luontoteemoihin, eikä juurikaan ota kantaa muihin kestävän kehityksen alueisiin. Nykymuodossaan se ei myöskään muodosta riittävän laajaa ja valtionhallinnon toimintaa ohjaavaa välinettä kestävän kehityksen seurantaan ja päätöksentekoon. Vaikka kestävän kehityksen budjetointi lisää tietoisuutta ja läpinäkyvyyttä kestävän …

Kestävyyspaneelin politiikkasuositus esillä maailman suurimmassa kestävyyskonferenssissa Helsingissä

Kestävyyspaneeli esitteli uuden politiikkasuosituksensa kahdessa tilaisuudessa  kesäkuun toisella viikolla Helsingissä järjestetyssä maailman suurimmassa kestävyyskonferenssissa (Sustainability Research and Innovation Congress SRI), joka järjestettiin ensimmäistä kertaa Euroopassa. Tiistaina 11.6. Kestävyyspaneelin järjestämään omaan istuntoon oli kutsuttu vieraiksi eurooppalaisen tiedevälittäjien verkoston EEAC:n jäseniä Irlannista, Kataloniasta ja Unkarista. Politiikkapaperin esittelyn jälkeen paneelikeskustelussa vieraiden kanssa käsiteltiin mm. sitä, mitä on kestävä hyvinvointi ja miten instituutioiden toimintaa ja käytäntöjä voitaisiin muuttaa kestävämmiksi. Keskustelussa kuultiin myös parhaita käytäntöjä …

Kestävyyspaneelilta uusi politiikkasuositus

Tänään 20.5. julkaistussa valtionhallinnon toimijoille suunnatussa kestävyysmurroksen politiikkasuosituksessa, Suomesta kestävyysmurroksen onnistuja: Rajana luonto, voimana ihmiset, Kestävyyspaneeli ehdottaa kaksoisstrategiaa suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan pelastamiseksi. Politiikkasuositus sisältää konkreettisia toimintaehdotuksia, ehdotuksen kokonaiskestävyyden mittareista sekä esimerkkejä kestävyysmurroksen rahoitusmahdollisuuksista.    Kaksoisstrategialla Kestävyyspaneeli tarkoittaa, että valtionhallinnon tulee lisätä kansalaisten hyvinvoinnin edellytyksiä edistämällä uusia kestäviä toimintatapoja ja elinkeinoja sekä karsimalla johdonmukaisesti niitä yhteiskunnan rakenteita ja toimintatapoja, jotka ylittävät maapallon kantokyvyn. Lisäksi valtionhallinnon tulee investoida pitkäjänteisesti peruspalveluihin, sivistykseen ja kansalaisten …

Kestävyyspaneelin vastaus yhteiskunnallisen kestävyysarvioinnin toimintamallin keskustelualoitteeseen

Valtioneuvoston kanslian strategiaosasto on aloittanut yhteiskunnallisen kestävyysarvioinnin toimintamallin valmistelun Petteri Orpon hallituksen ohjelman mukaisesti.   Perjantaina 17.5. toimintamallista julkaistiin keskustelualoite, johon Kestävyyspaneeli on laatinut oman vastauksensa.  Kestävyyspaneeli katsoo, että yli vaalikausien ulottuva kokonaisvaltainen ja poikkihallinnollinen kestävyystarkastelu on tarpeellinen ja tärkeä aloite. Toimintamallin perusidea on ansiokas: se korostaa systeemistä lähestymistapaa sekä eri hallinnonalat ja toimialat poikkileikkaavaa otetta. Systeemiset muutokset ovat kestävyysmurroksen kannalta välttämättömiä.   Kestävyyspaneeli pitää valtioneuvoston kanslian keskustelualoitteen esittelemää arviointimallia kunnianhimoisena, minkä …

Kestävyyspaneelin uusi Mikä kestää?-podcast-sarja alkaa

Kestävyyspaneelin podcast-sarja Mikä kestää? kertoo mistä kestävyysmurroksessa on kyse ja miksi se ei etene riittävän nopeasti. 31.1 on julkaistu ensimmäinen jakso Kestävyyspaneelin uudesta podcast-sarjasta Mikä kestää?. Podcast-sarjan kaikki jaksot löytyvät kuvauksineen Podcast-sivulta ja lisäksi uusin jakso löytyy alla olevasta linkistä: Podcast-sarjalla Kestävyyspaneeli haluaa herättää keskustelua siitä, mikä kestävyysmurroksessa kestää ja mitä pitäisi tehdä kestävyysmurroksen vauhdittamiseksi. Panelistien keskinäiset keskustelut toimivat myös materiaalina kesän korvalla julkaistavalle Kestävyyspaneelin politiikkasuositukselle toimista, joilla kestävyysmurrosta yhteiskunnassa …

Kestävyyspaneelin joulukalenteri

Kestävyyspaneeli julkaisee joulukuun ajan joulukalenteria. Jouluaattoon asti avatuvat luukut käsittelevät kestävyyttä erilaisista ja yllättävistäkin näkökulmista. Kestävyyspaneeli julkaisee Linkedin-tilillään tänä vuonna joulukalenteria. Joulukuun ensimmäisestä päivästä aina jouluaattoon asti julkaistava joulukalenteriluukku pitää sisällään kestävään kehitykseen liittyvän vinkin tai linkin. Jo julkaistuista luukuista on paljastunut muun muassa Lapin yliopiston Hyvinvointimetsä, osana EU:n Horizon 2020 -hanketta kehitetty Climate Campaigners -applikaatio sekä Futucast-podcastin jakso, jonka vieraana on Kestävyyspaneelin jäsen Päivi Kinnunen. Kestävyyspaneelin hyvän mielen joulukalenteri …

EEAC-tiedekonferenssi Romaniassa käsitteli kestävän kehityksen toimien tulevaisuutta

Kestävyyspaneeli kuuluu eurooppalaisten ympäristö- ja kestävän kehityksen tiedepaneelien EEAC (European Environment and Sustainable Development Advisory Councils Network) -verkostoon, joka järjesti vuosittaisen konferenssin ja kokouksensa lokakuun alussa Bukarestissa Romaniassa. Konferenssin pääteemana oli kestävän kehityksen tavoite (SDG) 16 eli rauha, oikeusvaltio sekä vahvojen instituutioiden rakentaminen. EEAC:n vuosikokouksessa Kestävyyspaneelin varapuheenjohtaja Katriina Siivonen valittiin verkoston Kestävän kehityksen työryhmän kanssapuheenjohtajaksi tulevalle kaksivuotiskaudelle 2024-2025. Kestävyyspaneelia tapahtumassa edusti pääsihteeri Johanna Kentala-Lehtonen. Konferenssin teemasta ja ajankohtaisesta maailman tilasta …

Kestävyyspaneeli Tiedekulmassa 20.9.

Kestävyyspaneeli analysoi Suomen hallitusohjelmaa YK:n globaalin kestävän kehityksen raportin pohjalta Tiedekulmassa 20.9 järjestetyssä tilaisuudessa. Tilaisuuden tallenne on katsottavissa täältä.  YK:n julkaisema globaalin kestävän kehityksen raportti käsittelee kestävyyttä kuuden aihealueen näkökulmasta. Aihealueita ovat kestävä ja oikeudenmukainen talous, globaalien luonnonjärjestelmien turvaaminen, kansalaisten hyvinvointi ja toimintamahdollisuudet, kaupunkien ja alueiden kestävyys, kestävät ruokajärjestelmät ja terveelliset ruokatottumukset sekä kestävän energian saanti kaikille. Tilaisuudessa Kestävyyspaneeli tarkasteli raportin tuloksia suhteessa Petteri Orpon hallitusohjelmaan, tarjoten näkökulmia muun muuassa …