Tutkijoiden yhteistyöllä visioitiin murrospolkuja kestävämpään tulevaisuuteen

Kestävyyspaneelin järjestämissä murrostyöpajoissa tutkijat viitoittivat polkuja kohti kestävyysmurrosta Suomessa. Nyt julkaistu työpajojen loppuraportti on kooste tutkijoiden välisen vuoropuhelun tuloksista ja ajatuksista kestävän kehityksen murroksen edistämiseksi Suomessa. Kestävyysmurros edellyttää kokonaisvaltaista ja perustavanlaatuista muutosta kaikilla yhteiskunnan eri osa-alueilla. Pohjimmiltaan kyse on systeemisestä muutoksesta, joka vaatii nykyisten tavoitteiden, rakenteiden ja toimintatapojen kyseenalaistamista ja uudelleenjärjestämistä. Kokonaisvaltaisen ja nykyisiä toimintajärjestelmiä ravisuttavan muutoksen edistäminen edellyttää myös erilaisiin tietotarpeisiin vastaamista ja tietopohjan laajentamista. Tässä tutkijoiden välisellä vuoropuhelulla …

Kestävyyspaneelin ja Kuhmon kaupungin yhteinen tilaisuus tulevaisuuden kestävästä ja hyvinvoivasta Kuhmosta: Tule mukaan ideoimaan!

Ilmasto lämpenee ja luonnonvaroja käytetään liikaa. Miten muutokset näkyvät Kuhmossa ja miten pieni kaupunki voi vaikuttaa maailman myllerrykseen? Millainen on Kuhmon matka muuttotappiokunnasta kestävyyden keitaaksi? Onko edessä kestävyysmurros? Kestävyysmurroksella tarkoitetaan yhteiskunnan rajua, mutta suunnitelmallista muutosta rajallisen planeettamme kantokyvyn mukaiseksi. Murrokset voivat liittyä muun muassa liikkumiseen, ruokaan, energiaan, talouteen ja hyvinvointiin. Tarinoita kestävyysmurroksesta -työpajassa keskustelemme siitä, mitä ajatuksia ja tunteita nämä suuret muutokset meissä herättävät ja miten kuhmolaiset voivat vaikuttaa kestävämmän …

Miltä ympäristön muutokset näyttävät kotkalaisen silmin?

Ilmasto lämpenee ja luonnonvaroja käytetään liikaa. Miten muutokset näkyvät Kotkassa ja miten pieni paikkakunta voi vaikuttaa maailman myllerrykseen? Hiilineutraaliuteen pyrkivänä HINKU-kuntana Kotka on sitoutunut ilmastonmuutoksen torjuntaan, mutta mitä tämä tarkoittaa käytännössä? Onko edessä kestävyysmurros? Kestävyysmurroksella tarkoitetaan toisiinsa liittyvien suurten järjestelmien tavoittelemista rajallisen planeettamme kantokyvyn mukaisiksi. Murrokset voivat liittyä muun muassa liikkumiseen, ruokaan, energiaan, talouteen ja hyvinvointiin. Tarinoita kestävyysmurroksesta -työpajassa keskustelemme siitä, mitä ajatuksia ja tunteita nämä suuret muutokset meissä herättävät. …

Tarinoita kestävyysmurroksesta -näyttelyt alkavat Raision Museo Harkossa 14.8.2021

Kestävyysmurros – mikä se on ja mihin sitä tarvitaan? Ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät arjessamme yhä selkeämmin ja luontomme monimuotoisuus heikkenee jatkuvasti. Kulutusyhteiskuntamme lopputuotteina kasautuvat jäteongelmat jatkavat kasvuaan samalla, kun eriarvoisuus lisääntyy sekä henkinen hyvinvointimme heikkenee. Näiden yhteen kietoutuneiden ja monialaisten ongelmien ratkaisuksi on ehdotettu koko nykyisen järjestelmän uudelleenajattelua. Vaikka kestävyysmurros voi tuntua itselle kaukaiselta asialta, se linkittyy vahvasti arkeemme: Se, millaista ruokaa syömme, miten ja missä työskentelemme tai vietämme vapaa-aikaamme tai …

Miten kestävyydestä puhutaan mediassa ja mikä on median rooli kestävyysmurroksen edistämisessä?

Kestävyyskysymykset ovat yhä voimakkaammin esillä mediassa. Mutta miten näistä teemoista keskustellaan ja kenen ääni keskusteluissa kuuluu? Kuka määrittelee mitkä kestävyyskysymykset nousevat keskusteluissa esiin? Näihin kysymyksiin etsittiin vastauksia Kestävyyspaneelin järjestämässä paneelikeskustelussa SuomiAreenassa maanantaina 12. heinäkuuta 2021. Kestävyyspaneeli osallistui tänä vuonna SuomiAreenaan järjestämällä keskustelutilaisuuden, jossa pureuduttiin mediakeskusteluun kestävyydestä kolmen teeman avulla. Tilaisuuden tallenne on nyt katsottavissa MTV-palvelusta. Paneelikeskusteluun osallistuivat Kestävyyspaneelin jäsen professori Minna Halme Aalto-yliopistosta, päätoimittaja Orna Ben Lulu RARE Mediasta sekä …

Kestävyysmurroksen tabut puhuttivat Sustainability Science Days -konferenssissa

Kestävyyspaneeli osallistui kestävyystieteen suurtapahtumaan Sustainability Science Day:in, jossa pureuduttiin kestävyyden haasteisiin, kuten tabuihin ja luoviin kestävyyttä edistäviin ratkaisuihin. Paneelin omassa tilaisuudessa keskusteltiin erityisesti siitä, miksi meidän on niin vaikea muuttaa omia tapojamme kestäviksi. Sustainability Science Days (18.-19.5.2021) on Helsingin yliopiston kestävyystieteen instituutin (HELSUS) ja Aalto-yliopiston Aalto Sustainabilityn vuosittain järjestämä kestävyystieteen suurtapahtuma. Kestävyyspaneeli järjesti tapahtumassa dialogitilaisuuden, jonka tarkoituksena oli virittää keskustelua kestävyysmurroksen liittyvistä vaikeista tai vaietuista asioista – tabuista. Tilaisuus koostui …

Kestävyyspaneeli on mukana SuomiAreenassa

Aika: 12.7 klo. 11.00-11.45Paikka: SuomiAreena (katsottavissa suorana lähetyksenä MTV-palvelussa sekä SuomiAreena TV-kanavalta) Tervetuloa mukaan keskustelemaan kestävyysmurroksen ristiriidoista mediassa. Mistä asioista puhutaan mediassa ja mistä ei? Kenen ääni keskusteluissa saa kuulua? Keskustelussa syvennymme kolmeen teemaan: Miltä tämän päivän mediakeskustelu kestävyydestä näyttäytyy tulevaisuudesta käsin? Ketä mediassa kuullaan kestävästä taloudesta talousviisaana? Miten ylikulutusta voidaan hillitä – onko lihansyönti perusoikeus? Tilaisuudessa mukana keskustelemassa professori Minna Halme, Aalto-yliopistosta, päätoimittaja Orna Ben Lulu RARE Mediasta sekä …

Nuorten Agenda2030 -ryhmä ja Kestävyyspaneeli korostivat dialogin merkitystä kestävyystavoitteiden edistämisessä

Kestävän kehityksen toimintaohjelman, Agenda2030:n kansallisesta toteutumisesta keskusteltiin vuosittain järjestettävässä Kestävän kehityksen tila ja tulevaisuus -tapahtumassa. Tänä vuonna tapahtuma järjestettiin 3.6 valtionneuvoston kanslian ja kestävän kehityksen toimikunnan toimesta. Kestävän kehityksen tila ja tulevaisuus -tapahtumassa käsiteltiin tänä vuonna erityisesti koronan vaikutuksia nuorten hyvinvointiin, Suomen globaalia vastuuta eriarvoisuuden torjumisessa, luonnonvarojen kestävää kulutusta sekä kestävän tulevaisuuden rahoittamista. Tilaisuus oli osaltaan myös valmistautumista kansainväliseen heinäkuussa järjestettävään YK:n kestävän kehityksen korkean tason poliittisen foorumiin (High-Level Political …

Kestävän kehityksen tavoitteiden tila kansainvälisesti

YK on julkaissut ennakkoversion YK:n pääsihteerin vuosikertomuksesta, jossa raportoidaan kestävän kehityksen tavoitteiden edistymistä. Raportti pohjustaa heinäkuussa 2021 järjestettävän YK:n kestävän kehityksen korkean tason poliittisen foorumin (High-Level Political Forum, HLPF) keskusteluja, joissa arvioidaan kestävän kehityksen tavoitteiden toteutumista kansainvälisesti. YK:n julkaisemassa ennakkoraportissa käsitellään kestävän kehityksen tavoitteiden edistymisen tämänhetkistä tilaa. Sen on julkaissut YK:n talous- ja sosiaalineuvosto (ECOSOC), jonka yhteydessä HLPF kokoustaa vuosittain. Raportissa arvioidaan erityisesti COVID-19 pandemian vaikutuksia kestävän kehityksen globaalien indikaattorien …

Emme ha­lua luo­pua mu­ka­vuu­des­tam­me – kol­me ta­bua kes­tä­vyys­mur­rok­sen tiel­lä

Uutinen on julkaistu alun perin Helsingin yliopiston kestävyystieteen instituutin (HELSUS) sivuilla.  Miksi meidän on niin vaikeaa muuttaa tapojamme kestäviksi? Onko tiellä suoranaisia tabuja? Kestävyystieteen suurtapahtuma Sustainability Science Days pureutuu kestävyyden haasteisiin, kuten tabuihin ja luoviin kestävyyttä edistäviin ratkaisuihin. Saako talouskasvuun oikeasti kajota? Entä yksilön ostoksiin, syömiseen tai liikkumiseen? Millaiselta hyvä elämä näyttää kestävässä tulevaisuudessa? Näistä teemoista puhutaan 18.–19. toukokuuta kestävyystieteen Sustainability Science Days -suurtapahtumassa. Kokosimme kolme kestävyyteen liittyvää tabua eli …